Läntisten demokratioiden turvallisuus ei nojaa Viron presidentin Kersti Kaljulaidin mielestä viime kädessä niinkään tiettyyn pelotteeseen tai asejärjestelmään, vaan koko demokraattisen arvoyhteisön henkiseen ryhtiin. Tätä yhteisöä yhdistää hänen mukaansa kansakuntien usko universaaleihin ihmisoikeuksiin ja demokraattisesti valittujen poliitikkojen oikeuteen toimia vailla ulkoista painostusta tai uhkaa.
Jotta tämä olisi mahdollista, myös suurimpien ja voimakkaimpien valtioiden on kunnioitettava vuoden 1975 Etyk-huippukokouksessa syntynyttä Helsingin henkeä, josta presidentti Sauli Niinistö on useissa viimeaikaisissa puheenvuoroissaan muistuttanut, Lennart Meri -konferenssissa Tallinnassa puhunut Kaljulaid korostaa.
– Uskon, että myös vastustajamme, joita kansainvälisissä kokouksissa yleensä edustavat hyvin älykkäät henkilöt, ovat tämän aistineet, hän sanoo.
– Siksi heidän tärkeimmät ponnistuksensa ovat viimeisen vuosikymmenen ajan kohdistuneet henkisen ryhtimme horjuttamiseen – kansalaistemme vakuuttamiseen siitä, että demokratia on tehoton.
Autoritaariset valtiot, kuten Venäjä ja Kiina, pyrkivät Kaljulaidin mukaan iskostamaan mielikuvaa demokratian kyvyttömyydestä vastata tulevaisuuden haasteisiin ja edessä oleviin kriiseihin.
– Historia ottaa jatkuvasti mittaa siitä, pystymmekö me – vapaiden maiden johtajat – aidosti ja vilpittömästi puolustamaan elämäntapaamme, hän toteaa.
Se, että länsimaat hylkäisivät Helsingin hengen, on hänen mukaansa autoritaaristen johtajien suuri unelma.
”Uudet uhat eivät syrjäytä vanhoja”
Kriittisen tärkeää on presidentti Kaljulaidin mukaan se, että läntisten arvojen puolustaminen ei ole pelkkiä sanoja, vaan myös konkreettisia tekoja.
Vielä vuonna 2010 Nato katsoi hänen mukaansa olevansa suhteessa Vladimir Putinin johtamaan Venäjään rauhassa ja tavoittelevansa keskinäiseen luottamukseen, läpinäkyvyyteen ja ennakoitavuuteen perustuvaa kumppanuutta. Nyt läntinen puolustusliitto pitää Venäjää uhkana euroatlanttiselle turvallisuudelle ja on vahvistanut itäisen sivustansa puolustusta sen mukaisesti.
– Demokraattisen maailman ryhti ei kuitenkaan ole teknisestä, vaan poliittisesta johtajuudesta kiinni. Luottavatko ihmiset siihen, että asetumme demokraattisen liittokuntamme jokaisen jäsenen tueksi? Saatamme olla teknisesti ja kollektiivisesti riittävän kyvykkäitä ja vahvoja siihen, mutta onnistummeko vakuuttamaan kansalaisemme siitä, että olemme myös poliittisesti halukkaita ja valmiita niin tekemään, hän sanoo.
– 21. vuosisadan konfliktien näyttämöt ovat kovin erilaisia kuin ne 20. vuosisadalla olivat. Meidän ei kuitenkaan pidä antaa kyberulottuvuuden ja sosiaalisen median ilmestymisen konventionaalisten maa-, meri- ja ilmauhkien rinnalle sekoittaa itseämme. Menestyksemme riippuu ensinnäkin siitä, pitävätkö kansalaiset arvojamme puolustamisen arvoisina, ja toiseksi siitä, luottavatko he kykyymme niitä puolustaa, hän toteaa.
