Viru-hotellin KGB-museo Tallinnassa. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Viron entinen vakoilujohtaja: ”Työ KGB:ssä oli suuri kunnia”

Virolaisagentteja valmennettiin harjoittamaan partisaanitoimintaa vieraan valtion alueella.

KGB:n johtotehtävissä Virossa toiminut Vladimir Pool muistelee uraansa Neuvostoliiton pahamaineisessa turvallisuuspalvelussa ilman katumuksen tunteita. KGB:n metodit olivat hänen mukaansa monilta osin tehokkaampia ja eettisempiä kuin Viron nykyisten viranomaisten toiminta.

– Nykyään ihminen pidätetään pienestä merkistä ja käynnistetään rikostutkinta, josta kerrotaan televisiossa ja lehdissä. Sitten käy ilmi, ettei mitään olekaan tapahtunut. Ennen kaikki valvonta tapahtui salaisesti, Pool selittää virolaislehti Pealinnin haastattelussa.

Nyt 80-vuotias Vladimir Pool toimi 1980-luvulla Viron KGB:n taloudellisen vastavakoilun päällikkönä ja vuosina 1988–1991 Viron KGB:n johtajan kakkosmiehenä.

Uusien agenttien värvääminen oli hänen mukaansa KGB:lle helppoa, sillä työtä turvallisuuspalvelun hyväksi pidettiin suurena kunniana, josta moni ei edes halunnut ottaa vastaan rahallista korvausta. Häntä harmittaa, että silloiseen värväystoimintaan on jälkeenpäin alettu suhtautua negatiivisesti.

Käsitykset alaikäisiin kohdistuneesta rekrytoinnista Pool kiistää jyrkästi.

– Lasten värvääminen oli absoluuttisesti kielletty, hän painottaa.

Nimitys moniin tehtäviin esimerkiksi teollisuudessa, liikenteessä tai tieteellisissä tutkimuslaitoksissa edellytti neuvostomiehityksen aikana KGB:n hyväksyntää. Työnhakijalta ei suostumusta turvallisuusselvityksen tekemiseen silloin kysytty.

– Kutsuttiin henkilöstöosastolle, pyydettiin täyttämään lomake ja kirjoittamaan omaelämäkerta. Johto antoi siitä lausuntonsa, ja kaikki lähetettiin KGB:lle. KGB sitten tarkasti ne ja antoi hyväksyntänsä tai oli antamatta, Pool kertoo.

Nukkuvia agentteja ulkomaille

Poikkeusoloja varten Viron KGB valmensi Poolin mukaan niin sanottuja nukkuvia agentteja, jotka elivät näennäisen normaalia elämää, mutta jotka voitiin aktivoida erityistehtäviin tilanteen sitä edellyttäessä.

– Poikkeusolojen varalle oli olemassa koko joukko ihmisiä. Välillä heitä saattoi tavata ja antaa heille uutta informaatiota. Etevimpiä voitiin jopa kouluttaa. He saivat esimerkiksi tiedon, että heidät on kutsuttu armeijan kertausharjoituksiin, vaikka tosiasiassa kyse oli toisenlaisesta koulutuksesta, Pool sanoo.

– Kaikenhan piti olla poikkeustilanteita varten valmiina, eikä se muuten olisi ollut mahdollista. Vieraiden valtioiden alueilta oli katsottu valmiiksi kohteita, joihin oli määrä perustaa esimerkiksi partisaaniosastoja. Ihmiset kävivät paikan päällä tutustumassa kohteisiinsa ja opettelivat paikallista kieltä. Se oli hyvin raskas ja monimutkainen tehtävä, hän toteaa.

Neuvostomiehityksen vuosikymmeninä vain harvalla virolaisella oli mahdollisuus matkustaa ulkomaille – varsinkaan länteen. Myönteistä mielikuvaa Neuvostoliitosta pyrittiin kuitenkin edistämään esimerkiksi kuorojen ja kansantanssiryhmien kiertueiden avulla. Niiden mukana seurasi lähes poikkeuksetta vähintään yksi KGB:n edustaja.

– Minäkin kävin ulkomailla ja valitsin itselleni melko lailla erilaisen peiteroolin kuin yleensä valittiin – esimerkiksi ryhmänjohtajan apulainen tai muu sellainen. Minä olin Pärnun aluelehden valokuvauskirjeenvaihtaja. Kukaan ei tullut ajatelleeksi, että voisin olla turvallisuuspalvelun työntekijä, Pool kehaisee.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt