Verkkouutiset

Viro saa vain viisi prosenttia luvatuista AstraZenecan rokotteista

Yhtiön ilmoittamista yli 50 000 annoksesta saapuu ensi viikolla vain noin 2400 kappaletta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viron koronavirusepidemia on rauhoittunut viime viikkoina maaliskuun huipputasosta, jolloin tartuntoja vahvistettiin jopa 1 800 kappaletta vuorokaudessa. Viime päivien lukema on ollut 300–500, mikä on edelleen korkea väkilukuun suhteutettuna.

Pääministeri Kaja Kallas sanoi keskiviikkona riigikogussa, että AstraZenecan koronarokotteita toimitetaan lähiaikoina vain murto-osa luvatusta määrästä.

Ensi viikolle arvioidusta 50 800 annoksesta saapuu näillä näkymin vain 2 400 kappaletta eli noin viisi prosenttia.

Yleisradioyhtiö ERR:n mukaan vastaavat ongelmat ovat jatkuneet jo pitkään. Huhtikuun ensimmäiselle viikolle luvatuista 11 405 annoksesta ei saapunut yhtäkään ja seuraavan viikon erästä vain noin puolet.

AstraZenecan toimitusmääriin on liittynyt huomattavaa epävarmuutta myös Suomessa, sillä ensi viikolla saapuvaa määrää ei ole Ylen mukaan vieläkään vahvistettu. Esimerkiksi Pfizerin toimitusmäärät ovat pitäneet paikkansa koko kevään ajan.

Pfizerin toimitusten lisääntyminen helpottaa lähiaikoina sekä Suomen että Viron rokotushankkeita. Yhtiö on vahvistanut toimittavansa Viroon ensi viikon aikana 43 290 annosta aiemmin ilmoitetun 28 000 annoksen sijasta. Määrä pysyy aiempaa arviota suurempana ainakin kesäkuuhun asti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)