Verkkouutiset

Viro iski takaisin infohyökkäyksen: Sputnikin kohujuttu vesitettiin

Viron armeijan mukaan Venäjän valtiollinen media yritti lietsoa vihamielisyyttä Viron väestöryhmien välille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viron puolustusvoimat kertoo estäneensä Venäjän valtiollisen Sputnik-uutismedian suunnitteleman propagandaiskun. Puolustusvoimat teki sen ilmoittamalla maaliskuun 15. päivä virolaisille tiedotusvälineille mahdollisesti tekeillä olevasta, virheellisiä tietoja sisältäneestä uutisesta ennen sen julkaisua.

– Tapaus osoittaa, etteivät länsimaat ole aseettomia Kremlin asymmetristen disinformaatio-operaatioiden edessä, Eesti Päevalehden kolumnisti Urve Eslas kirjoittaa.

Maaliskuun 13. päivä virolaismedia kertoi varusmiehen ampuneensa itseään olkapäähän tarkoituksella. Maavoimien kuljettajana toiminut mies oli varastanut patruunan AK4-rynnäkkökivääriin. Armeijan tutkimuksen mukaan varusmies oli halunnut itselleen ”hienon arven”.

Maaliskuun 15. päivä Sputnikin Viro-toimitus pyysi maan puolustusvoimilta kommenttia erikoisiin väitteisiin. Näiden mukaan tapauksessa olisikin ollut kyse siitä, että venäläisvähemmistöön kuuluvaa varusmiestä olisi ammuttu pakoyrityksen aikana. Teorian mukaan tukikohdan sisällä olisi ollut konflikti virolaisten ja vironvenäläisten välillä.

Sputnik kysyi myös vahvistusta huhuille, joiden mukaan armeijan lääkärit eivät suostu hoitamaan varusmiehiä, jotka eivät puhu venäjää.

Viron armeija ei vastannut kysymyksiin heti ja suoraan. Sen sijaan armeija lähetti kysymykset eteenpäin virolaismedialle, joka julkisti Sputkinin yrityksen. Näin disinformaatio pyrittiin vesittämään ennaltaehkäisevästi.

Informaatiosodankäynnin torjumiseen keskittynyt CEPA-ajatuspaja toteaa menetelmän onnistuneen, sillä Sputnik ei koskaan julkaissut uutista.

– Vaikuttamisyrityksen julkistamisen vuoksi virolaiset tiesivät jo tapauksen faktoista, joten artikkeli ei aiheuttanut merkittävää reaktiota, CEPA toteaa.

Sputnikin näkemyksen mukaan Viron armeija levitti itse väärää tietoa kertoessaan sen kysymyksistä muille medioille. Venäjällä tapauksen nosti esiin myös valtiollinen RIA Novosti.

CEPA:n mukaan valtion levittämää disinformaatiota ei tulisi kohdella tavanomaisena sotilaallisena uhkana, vaan ”ihmisen luomana viruksena”. Virus voi ylittää helposti rajoja ja sen torjuminen vaatii tarkkoja vastatoimia.

Sputkinin lisäksi Venäjän työkaluja Baltian maissa ovat Rubaltic ja Baltnews, joka sisältää kolme venäjänkielistä uutissivustoa. Myös Baltnewsillä on yhteyksiä RIA Novostiin ja ulkomaille suunnattuun tiedotukseen keskittyvään Rossiya Segodnya -mediaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)