Verkkouutiset

”Virkamiehet sanoivat, että viruksen täytyy antaa levitä”

Professori Marjukka Myllärniemi ihmettelee Eroon koronasta -kannanoton herättämää epäluuloa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keuhkolääkäri ja Helsingin yliopiston professori Marjukka Myllärniemi sanoo jääneensä pohtimaan, miksi laajan asiantuntijajoukon muodostaman Eroon koronasta -vapaaehtoisverkoston kannanotto ”on herättänyt niin paljon epäluuloa”.

Asiantuntijaryhmä on julkaissut koronakriisin aikana toimintasuosituksia sisältäviä muistioita koronaepidemian hoidosta. Lääkäreitsä ja eri alojen tutkijoista koostuva verkosto on puoltanut taudin tukahduttamista.

Marjukka Myllärniemi kertoo Twitterissä ryhmän perustamisen taustasta ja ottaa kantaa kritiikkiin.

– Keskeistä on ymmärtää, että emme saaneet ääntämme kuuluville perinteisin keinoin (sähköposti, palaveripyynnöt), Myllärniemi avaa.

Professori sanoo hänelle olleen selvää koko ajan, että uusi ja pääasiassa vain ihmisissä leviävä virus on tukahdutettavissa aivan kuten Uudessa-Seelannissa.

– Huolestuin, kun julkisuudessa esiintyneet asiantuntijat ja virkamiehet sanoivat keväällä, että viruksen täytyy antaa nyt levitä väestössä. Tuolloin laskin, että tartunnan oli Suomessa saanut vasta 0.06% väestöstä, Marjukka Myllärniemi toteaa.

Hän paljastaa ryhmän saaneen ”tukea ja kannustusta myös eräältä huippupoliitikolta”. Nimeä professori ei kuitenkaan kerro.

Myllärniemi oli sittemmin ryhmän ensimmäisen kannanoton jälkeen muun muassa MTV3:n ja Ylen A-studion haastattelussa.

– Minusta oli keskeistä kertoa ihmisille, mitä koronavirus tekee keuhkoille ja millaisesta työtaakasta sairaaloille siinä on kyse, jos epidemia pääsee ryöstäytymään käsistä. En halunnut, että kukaan tulee jälkikäteen sanomaan, että ”me emme tienneet”, Marjukka Myllärniemi sanoo.

– Sellaisestakin on Euroopan historiassa vielä suht tuore muistijälki, hän huomauttaa.

”Harvemmin on epäilty julkisesti”

Marjukka Myllärniemi ihmettelee kohtaamaansa kritiikkiä. Hän listaa kattavasti taustaansa ja kertoo työstään.

– Olen keuhkosairauksien erikoislääkäri ja professori Helsingin yliopistossa ja osastonylilääkäri HUS:ssa. Olen tehnyt paljon immunologista diagnostiikkaa toimiessani valmistumiseni jälkeen laboraattorina. Työhön kuului myös virusdiagnostiikkaa sekä kliinistä sytologiaa.

– Olen aina ollut kiinnostunut virologiasta. Keuhkolääkärin työhön kuuluu hallita infektioepidemiologiaa ja infektioilta suojautumista. HUS:ssa koronapotilaiden hoito on monien erikoisalojen yhteistyötä. Potilaat on pääosin sijoitettu keuhkosairauksien linjan vuodeosastoille, Myllärniemi jatkaa.

– Minulla on eturistiriita: olen huolissani työntekijöidemme terveydestä ja jaksamisesta. Lisäksi minua huolestuttaa kasvava hoitovelka. Minulla ei ole lääkeyritysten osakkeita, enkä ole nostanut lääkeyrityksiltä vuosiin luento- tai muita palkkioita.

Myllärniemi on myös toisena päätutkijana Maailman terveysjärjestö WHO:n Solidarity -koronavirustutkimuksessa HUS:n toisena päätutkijana.

– Monesta minuakin on urani aikana moitittu ja tullaan jatkossakin moittimaan. Sen sijaan harvemmin asiantuntijuuttani tai tarkoitusperiäni on epäilty julkisesti. Sanon tässä saman kun mitä sanoin esimiehen ystävällisessä puhuttelussa keväällä: seison sanojeni takana. Koronaviruksen kanssa ei voi elää rauhanomaista hiljaiseloa, Myllärniemi sanoo.

Koronakriisin keskeisten päättäjien epäluuloinen asenne Eroon koronasta -asiantuntijoihin nousi esiin tällä viikolla koronakriisin päätöksenteon taustoja valottavassa Sitran muistiossa. Verkkouutiset kertoo asiasta lisää alla olevassa jutussa.

LUE MYÖS:

Lääkäri ihmettelee päättäjien asennetta: Meidät esitetään vieraan vallan agenttina

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)