Ylen gallup herätti aneemiseksi kääntyneen poliittisen myöhäissyksyn. PS:n ykköspaikka ja kannatuksen kasvu eivät tulleet suurena yllätyksenä, mutta silti se muutti lihaksi ja joillekin peloksi Jussi Halla-ahon mahdollisen pääministeriyden. Normaalissa järjestyksessä pidettävään todelliseen kannatusmittaukseen eli vaaleihin on tosin vielä pitkä matka.
Ajatuspaja Toivon analyytikko Jussi Salonranta laski arvion paikkajakaumasta uuden gallupin perusteella. PS:lle arvio toi 53 paikkaa ja kokoomukselle 37 paikkaa. PS olisi suurvoittaja ja kokoomus pitäisi pintansa. Yhtä kaikki, seuraavan eduskunnan kaksi selvästi suurinta puoluetta olisivat siis nykyiset suuret oppositiopuolueet.
Laskelman perusteella nykyiset suurimmat hallituspuolueet vihreät, SDP ja keskusta olisivat maksimissaan 30 paikan puolueita. Gallupin perusteella kovimmat paineet puolueista on tietysti SDP:llä ja keskustalla. Jälkimmäisen olemisen oikeutusta PS nakertaa ehkä kaikkein koviten, mutta varuillaan saavat olla kaikki vanhat puolueet.
SDP:n pudotuksen ja keskustan aneemisuuden jälkeenkin nykyinen hallituspohja saisi halutessaan aikaan enemmistön, tosin kohtuullisen niukan eli 106 paikkaa. Julkisuudessa on innokkaasti pohdittu sitäkin, että vaikka PS olisi suurin puolue, niin eduskunnasta irrotettaisiin sellainen hallituskoalitio eli enemmistö, jossa PS ei olisi mukana.
Kyse olisi sen osoittamisesta, että maailmankuvat ovat niin erilaiset, ettei PS:n kanssa voi tehdä yhteistyötä. Ja juuri tätä PS:n Jussi Halla-aho odottaa. PS nostettaisiin tikun nokkaan muiden puolueiden toimesta, jonka jälkeen Halla-aho antaisi lakonisia lausuntoja ja kannattajat pitäisivät itseään marttyyreina. Näinhän osittain kävi viime vaaleissa. Muut pitivät huolen siitä, että PS pysyy otsikoissa.
Haastamattakaan ei tosin voi olla. Kyse on siitä, että mitään äkkikäännettä tilanteeseen ei liene tulossa. On hyvin mahdollista, että PS:n gallupkärki pitää kutinsa. Vaalien lähestyessä joukko sitten tiivistyy.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo näkee puolueensa paikan oikean laidan keskellä, eikä hänen mukaansa kokoomuksen tule sieltä liikkua minnekään. Ajatus on johdonmukainen: jos keskusta liikkuu, kuten Katri Kulmuni on viestinyt, vasemmalle, kokoomukselle syntyy sen ja keskustan rajapintaan lisätilaa. Samalla kokoomus haluaa jättää populistisen nationalistipuolueen kentän PS:lle.
Kokoomuksella on aatteellinen tilansa. Onnistuminen on kiinni lähinnä siitä, millä itsevarmuudella puolue tuon paikan täyttää. Yhtä lailla kuin tiukka nationalismi säikyttää maltillista porvaria ja bisnestä, osaa hirvittää punavihreä sääntelyn Suomi, jossa laskun maksaa keskituloinen palkansaaja. Esimerkiksi ilmastonmuutos kaipaa kiihkotonta ja ratkaisuhakuista linjaa sekä sen sanoitusta. Petteri Orpo näitä säkeitä selvästi hakee. Verkkouutisten haastattelussa hän kehotti kääntämään katseet detaljeista esimerkiksi energiantuotannon päästöihin. Kieltopolitiikan hän leimasi suoraan ”sosialismiksi”.
Oppositiossa kokoomus ja perussuomalaiset tekevät politiikkaa hyvin itsenäisesti. Mihinkään yhteistyöhön ei kovin helpolla hakeuduta. Syynä ovat ideologia ja kilpailuasetelma.
Tästä huolimatta ovia ei suljeta tiukasti. Poliittinen kenttä on sen verran kovassa liikkeessä, että perusteettomiin ennakkokieltoihin ei oikein kenelläkään ole varaa. Seuraavankin hallituksen muodostamiseen tarvitaan vähintään kolme puoluetta. Keskustan alho on tässä mielessä haaste kokoomukselle, koska se vähentää puolueen liikkumatilaa enemmistön muodostamiseen.
