Verkkouutiset

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA:n tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Virheellinen tutkimus nosti rokotevastaisuutta lähes vuoden

Tieteellisten aikakauskirjojen laadunvalvonta saattaa joskus pettää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rokotevastainen liike pyrkii edistämään asiaansa viittaamalla vertaisarvioituihin tieteellisiin tutkimuksiin, joista osa on julkaistu varsin heikkolaatuisissa aikakauskirjoissa.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkosen mukaan kuitenkin myös kohtuullisen hyvänä pidetyn tieteellisen aikakauskirjan laadunvalvonta voi joskus pettää, ja julkisuuteen pääsee tutkimuksia, jotka osoittautuvat virheellisesti tai jopa tarkoitushakuisiksi tehdyksi.

Esimerkki tällaisesta laadunvalvonnan epäonnistumisesta on marraskuussa 2020 julkaistu yhdysvaltalainen tutkimus, jonka mukaan rokotetuilla lapsilla on huomattavasti enemmän erilaisia sairauksia kuin rokottamattomilla. Tutkimuksen oli tehnyt yhdysvaltalainen tutkijapari, ja sen tulokset julkaistiin vertaisarvioidussa tieteellisessä aikakauskirjassa nimeltään International Journal of Environmental Research and Public Health, jossa myös moni suomalainen kansanterveystieteilijä on julkaissut korkeatasoisia tutkimuksia.

Kyseinen artikkeli oli siis läpäissyt vertaisarvioinnin ja vastaava toimittaja oli hyväksynyt sen julkaistavaksi aikakauskirjaan. Lehden laaduntarkkailu petti kuitenkin pahasti.

– Tutkimuksen kannalta erityisen ongelmallista oli, että tutkimusta tehnyt lääkäri pystyy monella tavalla vaikuttamaan tuloksiin. Aineisto oli kerätty klinikalta, jonka toinen lastenlääkärinä toimiva tutkija itse omisti, ja jonka muut lääkärit ovat valikoituneet noudattamaan hänen rokotusfilosofiaansa. Myös tutkimuksessa käytetty mittari oli tutkijoiden oma keksintö, eikä sitä ollut validoitu terveydentilan mittarina, Valkonen kirjoittaa kolumnissaan.

Lähempi tarkastelu myös itse tutkijoista paljasti, että molemmat tekijät olivat tunnettuja rokotekriitikkoja, jotka pyörittivät YouTube-kanavaa, jossa avoimesti keräävät rahaa tutkimusten suorittamiseksi.

Erityisen hämmentävää Valkonen pitää sitä, etteivät yhdysvaltalaiset kansanterveystieteen edustajat juuri reagoineet tutkimukseen edes tieteellisissä piireissä. Tutkimuksesta oli kyllä esitetty kriittisiä arvioita sosiaalisessa mediassa heti sen julkaisun jälkeen, mutta kriitikot eivät kuitenkaan vaatineet aikakauskirjaa arvioimaan tutkimusta uudelleen.

Tämä johti siihen, että tutkimuksen tulokset omaksuttiin rokotevastaisissa piireissä nopeasti ja laajalti, ja saivat luonnollisesti lisää painoarvoa koronarokotusten alkaessa vuoden vaihteessa.

Valkonen kertoo ilmaisseensa huolensa tutkimuksen laadusta kirjan vastaavalle toimittajalle, joka pyysi yksilöityjä kommentteja tutkimusartikkelista.

– Teimme tiiviin yhteenvedon ongelmista yhdessä tutkijakollegani Martti Kulvikin kanssa ja lähetimme sen helmikuun alussa toimittajalle. Lehden edustaja ilmoitti vihdoin heinäkuun lopulla, että artikkeli oli vedetty pois siinä havaittujen ongelmien vuoksi.

Lastenlääkärinä toiminut tutkija menetti parin viikon kuluessa lääkärinoikeutensa. Rokotusten vastustajien keskuudessa tutkimuksen poisvetoa ollaan spekuloitu salaliitoksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)