Verkkouutiset

Viranomainen IL:lle: Terve joutuu odottamaan rokotetta useamman kuukauden

Kunnissa pohditaan vielä, miten rokotuksista tiedotetaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Moni kunta pähkäilee, miten tieto koronarokotuksista saadaan menemään kansalaisille. Asiaa selvittäneen Iltalehden mukaan esimerkiksi Helsingissä tai Oulussa ei vielä ole tehty asiasta päätöstä.

–  Ne ovat yksityiskohtia, jotka joudutaan ratkaisemaan ja joiden pohdinta on aloitettu,  Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo sanoo IL:lle.

Hän lupaa, että kaikki halukkaat kyllä rokotetaan ja tiedottaminen rokotuspaikoista ja -ajoista tulee olemaan sellaista, että tiedolta on vaikea välttyä.

Toinen kysymys liittyy rokotusten aikatauluihin. Niistä on annettu julkisuuteen vaihtelevia arvioita. Viime kädessä kyse on siitä, kuinka nopeasti ja millaisia määriä rokotteita saadaan maahan. Toistaiseksi Suomessa annetaan Pfizerin ja BioNTechin rokotetta. Se on ainoa EU:ssa myyntiluvan saanut rokote.

IL:n mukaan tavoitteena on, että tammikuussa päästäisiin rokottamaan hoitohenkilökunnan lisäksi myös riskiryhmäläisiä ja iäkkäitä. Viranomaisen mukaan terveet kansalaiset saavat vielä odottaa rokotetta suhteellisen kauan.

– Perusterve ja suhteellisen nuori kansalainen joutuu odottamaan kyllä useamman kuukauden ennen rokotusta, Helsingin kaupungin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen kommentoi.

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoi tiistaina, että Suomi tulee saamaan lähiajat Pfizerin rokotetta niin, että sillä pystytään rokottamaan noin 15[nbsp]000–20[nbsp]000 suomalaista viikossa. Modernan rokotteen tulonkaan ei uskota juuri parantavan tilannetta. Sen ensimmäiset erät ovat menossa käytännössä vain Yhdysvaltoihin.

Tammikuun aikana saataisiin siten rokotettua korkeintaan kenties vain alle 100[nbsp]000 suomalaista.

Oxfordin yliopiston ja AstraZenecan rokote onkin jäämässä nopeamman rokottamisen toivoksi. Sen myyntiluvan käsittelyn aikataulusta ei kuitenkaan ole vielä tietoa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)