Verkkouutiset

Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö. LEHTIKUVA / RONI LEHTI

Ville Niinistö vaatii EU:ta ottamaan käyttöön hiilitullit ja kiristämään päästökauppaa

Vihreiden mielestä laillisia ja turvallisia reittejä saapua Eurooppaan täytyy vahvistaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden europarlamentaarikon Ville Niinistön mukaan EU voi ilmastojohtajana vaikuttaa koko maailman kykyyn ratkaista ilmastokriisi sekä uudistaa talous kestäväksi.

Sen vuoksi vihreän siirtymän ja luontopolitiikan on oltava Euroopan kärkitavoitteita, Niinistö linjaa.

– EU:n on otettava käyttöön hiilitullit ja kiristettävä päästökauppaa. EU:lla on oltava mahdollisuus kerätä omia varoja, joilla voitaisiin rahoittaa toimia yhtenäisemmän, ympäristön ja ihmisten kannalta kestävämpään tulevaisuuteen investoivan Euroopan puolesta, Niinistö sanoo tiedotteessa.

Vihreiden puoluevaltuuskunta hyväksyi eilen sunnuntaina Vihreä Eurooppa -ohjelman.

Ohjelmassa linjataan, että ilmastopäästöjen lisäksi myös luonnonvarojen kulutusta on hillittävä. Materiaalien kulutuksen vähentämiselle ja kiertotaloudelle on asetettava määrälliset tavoitteet ilmastotavoitteiden tapaan.

– Koulutustason nostaminen ja tutkimukseen panostaminen ovat Euroopan tulevaisuudelle välttämättömiä tavoitteita, joilla vahvistetaaan ihmisten osallisuutta ja tasa-arvoa, sivistystä ja osaamista sekä Euroopan teknologia- ja tutkimusjohtajuutta maailmassa. EU:ssa tulisi ottaa käyttöön varhaiskasvatuksen ja koulutuksen takuu, Niinistö näkee.

Rajatarkastuksia sisärajoilla vältettävä

Vihreät esittää ohjelmassa myös demokratian vahvistamista EU:ssa sekä ihmisoikeuksien entistä parempaa turvaamista.

– Ihmisten vapaa liikkuvuus on taattava jatkossakin. Rajatarkastuksia sisärajoilla tulee välttää viimeiseen asti. Laillisia ja turvallisia reittejä saapua Eurooppaan tulee vahvistaa, ohjelmatyötä vetänyt vihreiden eurooppatyöryhmän toinen puheenjohtaja Markus Drake vaatii.

Lisäksi EU:lla tulee olla tehokkaat keinot sanktioida jäsenmaita ihmisoikeusrikkomuksista ja oikeusvaltion heikentämisestä. Kansanvaltaa unionissa on vahvistettava kasvattamalla Euroopan parlamentin roolia.

– Myös komission johtoon on voitava vaikuttaa eurovaaleissa, joissa äänestysikäraja tulisi laskea 16-vuoteen, Drake näkee.

Lisäksi ohjelmassa otetaan kantaa eurooppalaisen koulutustakuun ja vähimmäistoimeentulosäädösten käyttöönoton puolesta, esitetään EU:n laajuinen perustulokokeilun käynnistämistä ja vaaditaan EU:n itsenäisen puolustuskyvyn kehittämistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)