Verkkouutiset

Ville Niinistö marraskuussa 2019. LEHTIKUVA / RONI LEHTI

Ville Niinistö: Talouskurilla ylpeily ei ole enää valtavirtaa

Vihreiden mepin mukaan Suomen pitää elvyttää taloutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden entisen puheenjohtajan, europarlamentaarikko Ville Niinistön mielestä Suomessa on jämähdetty keskustelemaan talouskurista.

– Suomen puolivälin riihen keskustelu pyörii kansainvälisestä perspektiivistä hyvin kapealla talousanalyysillä, Niinistö sanoo tviitissään.

Hän kummeksuu valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) kommenttia siitä, että Suomen pitäisi säilyttää maine ”kurinalaisen talouspolitiikan” maana.

– 1990-luku ei ole enää täällä, Niinistö kuittaa Vanhaselle.

– Se, että maa maksaa velkansa, on aivan hyvä maine. Sillä pidetään korot alhaalla. Sen sijaan se, että maa ylpeilee talouskurilla, ei ole valtavirtaa enää. Elvyttävä finanssi- ja ekspansiivinen rahapolitiikka ovat siirtäneet painon siihen, kuinka tuottavasti rahaa käytetään, hän viittaa eurooppalaiseen talouskeskusteluun.

Niinistön mukaan Suomen kannattaakin nyt tehdä isoja infrainvestointeja esimerkiksi raiteisiin.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi vastaa Niinistölle ja puolustaa valtiontalouden menokehystä.

– Kehyksessä pysymisellä ei ole mitään tekemistä ”talouskurin” kanssa, Romakkaniemi toteaa tviitissään.

Hän muistuttaa, että vuosina 2020-2023 kehys kasvaa 1,2 miljardia, ja yhdessä EU:n elpymisrahastojen kanssa talouspolitiikka on elvyttävää.

Hallitusta onkin patistettu palaamaan menokehykseen, josta luovuttiin väliaikaisesti keväällä 2020 koronakriisin takia. Menokehys tarkoittaa käytännössä hallituksen vaalikauden alussa sopimaa menokattoa, jota ei saa ylittää.

– On kyse talouspolitiikan uskottavuudesta ja säännöistä. Ilman niitä menot ryöpsähtävät, Romakkaniemi sanoo.

Niinistö moittii talousanalyysiä.

– Säännöistä puhuminen ei ole yhtä tärkeää kuin sen miettiminen, että budjettimme panostavat tulevaisuuden teknologisiin ratkaisuihin ja koulutukseen/tutkimukseen, vauhdittavat investointeja (myös yksityisiä) ja lisäävät tuottavuutta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)