Verkkouutiset

Ville Kaunisto: Eikö hallitusta kiinnosta työpaikat?

Kokoomusedustaja esittää väylämaksujen poistoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Kauniston mukaan hallitus suhtautuu välinpitämättömästi työpaikkoihin.

Perjantaina laivavarustamo Eckerö ilmoitti, että se sulkee tytäryhtiönsä Birka Cruisen. Päätöksen myötä noin 250 suomalaista on vaarassa menettää työpaikkansa.

– Tämä on nyt ensimmäinen konkreettinen isku tällä sektorilla, mutta pelkään pahoin, että tämä on vain alkua, Kaunisto toteaa tiedotteessaan.

Kansanedustaja teki keväällä lakialoitteen väylämaksujen poistosta eduskunnalle. Myös liikenne- ja viestintäministeriö valmisteli väliaikaista väylämaksujen poistoa keväällä, mutta veti sitten esityksensä pois.

 – Valitettavasti hallituksen soutaminen ja huopaaminen on jo nyt maksamassa 250 työpaikkaa. Vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä poistaa väylämaksut, mutta kiire hallituksella alkaa olla, vaatii Kaunisto.

 – En ymmärrä, eikö hallitusta kiinnosta tavallisten ihmisten työpaikat, hän kysyy.

Kauniston mukaan väylämaksujen poisto auttaisi vientiyrityksiä ja koko vientisektoria selviämään koronan aiheuttamista iskuista. Lisksi poisto parantaisi ja selkeyttäisi hänen mukaansa tulevaisuuden näkymiä ja turvaisi näin ollen vientisektorin työpaikkoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)