Verkkouutiset

Sosiaali- ja terveysministeriön johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki ja THL:n ylilääkäri Otto Helve tiedotustilaisuudessa. / LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Viikossa yli 55000 tartuntaa, sairaalahoidon tarve korkealla

Vuodeosastoilla olevista koronapotilaista joka viides on ollut sairaalassa ensisijaisesti muun syyn vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa todettiin viime viikon aikana lähes 55 500 uutta koronavirustartuntaa eli noin 2 000 vähemmän kuin edellisellä viikolla. Kahden viikon osalta uusien infektioiden määrä on lähes kaksinkertainen joulukuun loppuun verrattuna.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan erikoissairaanhoidon vuodeosastojen kuormitus jatkuu edelleen suurena. Perusterveydenhuollon vuodeosastokuormitus on lisäksi kasvanut nopeasti.

Rokotteiden on todettu suojaavan hyvin vakavalta taudinkuvalta, ja kolmannen annoksen ottaminen on erityisen suositeltavaa yli 60-vuotiaille ja riskiryhmille.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n ylilääkäri Otto Helve totesi tapausmäärien olevan edelleen kasvussa muun muassa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tartuntoja on erittäin paljon, joten niitä ei saada rekisteröityä samalla tavoin kuin aiemmin.

– Niiden kokonaismäärää ei tällöin tiedetä. Tärkeä tieto on, että kuolleisuuden vastaavaa kasvua ei ole todettu. Rokotusten teho on hyvä ja taustalla voi myös olla se, että suurin osa uusista tapauksista on omikronmuunnoksen aikaansaamia. Meillä on näkemys siitä, että taudinkuva on usein lievempi kuin aikaisempien varianttien osalta, Helve sanoi tiedotustilaisuudessa.

Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla oli keskiviikkona yhteensä 360 ja teho-osastoilla 64 koronapotilasta. Viime viikolla tehohoitoon otettiin yhteensä 60 uutta koronapotilasta, kun edeltävien neljän viikon aikana heitä oli tullut 36–60 viikossa.

Kaikista erikoissairaanhoidossa vuodeosastoilla olevista koronapotilaista arviolta 20 prosenttia oli sairaalassa ensisijaisesti muun syyn takia. Teho-osastojen koronapotilaista vastaava osuus oli 17 prosenttia.

Tautiin liittyviä kuolemia oli keskiviikkoon mennessä ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 1 762. Kuolemia on ollut viimeisten kahden viikon aikana 138 kappaletta. Menehtyneistä 87 prosenttia oli yli 70-vuotiaita.

Omikronmuunnos on muodostumassa tai muodostunut valtavirukseksi jo lähes koko Suomessa. Tartuntoja havaitaan edelleen paljon myös rokotetuilla henkilöillä, mutta rokotettujen sairaalahoidot eivät ole lisääntyneet läheskään samassa määrin.

Rokottamattomat ovat syys–joulukuun aikana päätyneet koronatartunnan seurauksena erikoissairaanhoitoon 14 kertaa todennäköisemmin ja tehohoitoon 27 kertaa todennäköisemmin kuin kaksi kertaa rokotetut.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)