Yhdysvaltalainen laulaja Tony Bennett Helsingissä vuonna 2012. LEHTIKUVA/SARI GUSTAFSSON

Viihdetähtien elämä kaikkea muutakin kuin loistoa

Dean Martinin, Jerry Lewisin, Sammy Davis Juniorin ja Tony Bennettin elämäkerrat tarjoavat yllätyksiä.

Vanhojen viihteen mestareiden elämä on ollut myös kaikkea muutakin kuin loistoa. Menestyneiden megatähtien taustalla leijui synkkiä kummituksia. He eivät suinkaan olleet riippumattomia suuruuksia, vaan he olivat muiden palveluksessa ja ohjailussa. Väliin heillä oli suosion ja onnen hetkiä, välillä vastoinkäymiset johtivat umpikujaan.

Matti Hukarin kokoamat pienoiselämänkerrat perustuvat heistä tehtyihin haastatteluihin ja ulkomailla ilmestyneisiin teoksiin. Tiettävästi suomeksi näistä herroista ei ole käännetty ainuttakaan kokonaista teosta.

Viihde on ollut tiiviisti sitoutunut amerikkalaisiin valtarakenteisiin. Heidän uriensa alkuvuosikymmenet saavat ensimakua lama-ajan ja kieltolain ajoista aina sotien jälkeiseen kylmän sodan ja tämänkin vuosituhannen puolelle saakka.

Heistä Tony Bennett on yhä elossa. Vain muutama vuosi sitten hänellä oli kiertue yhdessä Lady Gagan kanssa. Kaikkia on sävyttänyt menestys sekä jyrkät henkilökohtaiset alamäet. Viina, lääkkeet ja huumeet ovat olleet kaikilla käytössä, mutta kyllä heihin liittyy yksi huomattava yllätys.

Aina olemme pitäneet Dean Martinia maanisena viskisieppona. Hänen roolisuorituksensa Howard Hawksin elokuvassa Rio Bravo (1959) juoppona sheriffin apulaisena oli aidon tuntuinen. Niin aito, etteivät jälkipolvet ole muuhun voineet päätyä kuin uskomaan, että Dean Martin esitti oikeata itseään.

Päihteet pehmentävät pään

Hukari on kirjoittamansa perusteella tyystin toista mieltä, kuin mitä yleisesti on luultu. Dean Martin on näistä neljästä ollut vähiten riippuvainen alkoholista tai huumeista, vaan ei raivoraitis. Hänellä oli myös talouskin paremmassa kunnossa kuin kolmella kollegallaan. Hänellä oli taitoa luovia ohi riskien, mafian ja viihdemaailman tyrannien karikkojen.

Herrojen elämää varjostaneet alkoholin ja huumeen vaarat konkretisoituivat hurjina. Suuren elokuvakoomikon ja ohjaajan, estraditaiteilija Jerry Lewisin kohtaloksi muodostui vierailu Andy Williamsin TV-ohjelmassa 1965. Kuvauksissa Lewis liukastui, mursi selkärankansa ja kallonsa. Tuon ajan hoito perustui kipua poistaviin lääkkeisiin, joiden annostusta lisättiin rennosti aina tarpeen ja halun mukaan.

Lääke oli nimeltään Percodan. Yksi tabletti lievitti, kaksi poisti kivun kokonaan ja kolme sai nautiskelijansa tuntemaan olonsa taivaalliseksi. Vuorokautinen annos oli noussut vuoteen 1976 mennessä jo kolmeentoista. Lewisin personallisuus oli muuttunut niin, etteivät lähiomaiset enää tunnistaneet, kuka tämä oikein oli.

Kahdentoista käyttövuoden jälkeen Lewis tainnutettiin liki kahden viikon uneen, jonka aikana hänet huuhdeltiin perin pohjin. Tapahtui ihme: hän oli lääkkeestä vapaa.

Huumevuosistaan huolimatta Jerry Lewis osoittautui sitkeäksi ja menestyväksi puurtajaksi. Esimerkiksi opettaessaan elokuvan ohjaamista Etelä-Kalifornian yliopistossa hänen ensimmäisen kurssinsa priimus oli Steven Spielberg ja toiseksi paras George Lucas.

Viihde vallan tukena

Kaikki esiteltävät tähdet olivat ajoittain ja vaihtelevasti toistensa työtovereita. Välillä ystävyys koki kolhun ja vuosikymmenen tauon. Taas solmittiin kaveruus uudelleen. Kaikki ihailivat valtaa ja mahtia. Erityisesti senaattorit ja presidentin olivat korkeassa arvossa, ja näiden osoittama kunnioitus imarteli. Poliitikot etsivät hyötynäkökulmia, viihdealan yhtiöiden pomot taasen pyrkivät sanelemaan ja hyväksikäyttämään.

Sammy Davis Jr. – kuubalaisen äidin ja mustan isän lapsena – erottautui joukosta yleisön silmissä. Aikaa oli kulunut siitä, kun Berliinin olympialaisissa useita kultamitaleita voittanut musta amerikkalainen Jesse Owens ei ollut Adolf Hitlerin silmissä kättelemisen arvoinen. Hetkeä myöhemmin USA:n presidentti Franklin D. Roosevelt ei kutsunut Owensia Valkoiseen taloon onnittelukäynnille. Maailma oli hyvin rasistinen.

Sammy Davis Jr. oli lahjakkuus jo lapsena ja niin etevä imitaattorina sekä laulajana, että hän pääsi heti menestyvimpien artistien kumppaniksi. Hänen heikkoutensa liittyivät alkoholiin, jota hän siemaili esiintyessään sekä valkoisiin naisiin, joita hän vaihteli tiuhaan tahtiin. Rasistit eivät siitä pitäneet. Hän saikin kokea amerikkalaisen ihoväriopin monella tavalla.

Ristiriitaista oli myös ystävyys Richard Nixonin kanssa. Tämä oli taitava pianisti, jonka kanssa Sammy esiintyi jopa Valkoisessa talossa mielellään. Nixonin maineen karistessa ystävyys ei ollutkaan enää eduksi.

Vaikka Davis Jr. oli tekemisissä vallan ja menestyneiden kanssa, hänellä ei ollut tajua rahasta. Ehkä sittenkin: hänen tiedettiin ymmärtävän, että vaikka sitä pani menemään, sitä ei kannattanut ruveta sentään repimään. Kaikilla näillä herroilla oli ajoittain yhteinen ongelma: tuhlailevat vaimot tai tyttöystävät.

Neuvo: varo kaikkia riippuvaisuussuhteita

Me kaikki kaipaamme ystäviä ja hyväksyntään. Jotkut kaipaavat nautintoaineita jopa niin pitkälle, että rakentuu riippuvaisuussuhde, josta on vaikeata päästä eroon. Viihteen suuret hahmot ovat aina olleet vaarassa. Suosion kasvaessa oman itsensä hemmottelu voi saada sairaita piirteitä.

Neljän viihteen suuren mestarin elämänkerrat todistavat vaaran olemassa olon. On vaikeata kyetä tarpeeksi aikaisessa vaiheessa tajuamaan, kuinka helposti voi joutua ansaan. Samaan aikaan kun suuri yleisö paapoo, paineet toisaalta voivat houkutella käyttämään rentouttavia aineita. Kun ongelmiin liitetään mafia, raha- ja aviohuolet, niin riskit moninkertaistuvat.

Matti Hukari: Swingin Kingit. Swing River Oy 2019.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt