Verkkouutiset

Vihreiden mukaan lasten oikeuksista pidettävä kiinni

Saara Hyrkkö korosti al-Hol-keskustelussa oikeusvaltioperiaatetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Suomi on sitoutunut lapsen oikeuksien sopimukseen ja turvaamaan muun muassa lapsen oikeuden elää. Voiko mikään vastuu olla sitä suurempi? Juuri vaikeissa paikoissa tämä sitoutuminen ja oikeusvaltiomme kestävyys testataan, kansanedustaja Saara Hyrkkö sanoi eduskunnan välikysymyskeskustelussa al-Holin tilanteesta.

Hän korosti puheessaan lapsen kiistämätöntä oikeutta elämään.

– Lapsella on oikeus jäädä henkiin silloinkin, kun hänen vanhempansa ovat tehneet jotain hirveää. Syyrian al-Holissa on vankileirillä suomalaisia lapsia, joiden elämää ja terveyttä leirin olosuhteet uhkaavat. Valtaosa näistä lapsista on alle viisivuotiaita. He ovat ennen kaikkea lapsia ja sodan uhreja, Hyrkkö sanoi.

– Viime viikot ja tämä opposition välikysymys ovat osoittaneet, että järkyttävän moni kansanedustajakin tuntuu olevan valmis jättämään lapset leirille, pahimmillaan kuolemaan, hän jatkoi.

Hänen mukaansa eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on saanut kesästä asti lukuisia katsauksia Syyrian ja al-Holin tilanteesta.

– On ollut jo pitkään selvää, että tilanne on huomattavan monimutkainen, mutta lasten auttamiseksi tehdään ulkoministerin johdolla kaikki voitava, Hyrkkö selitti.

Viimeksi joulukuun alussa ulkoministerin ja oikeuskanslerin kuulemisen jälkeen valiokunta katsoi valitun toimintalinjan asianmukaiseksi.

– Tätä varten oikeusvaltio on olemassa. Ja juuri tällaisissa hetkissä se punnitaan. Jos oikeusvaltion periaatteista luovutaan nyt – niistä voidaan luopua toistekin. Jos leirillä olevilta riistetään ihmisoikeudet – ne voidaan riistää muiltakin. Sille tielle hallitus ei lähde. Me lähdemme siitä, että Suomessa on hyvät turvallisuusviranomaiset, joiden kykyyn pitää huolta suomalaisten turvallisuudesta meidän on voitava luottaa, Hyrkkö sanoi.

Hyrkön mukaan vihreiden eduskuntaryhmän antaa täyden tukensa Sanna Marinin (sd.) hallitukselle:

– Viime kädessä kyse on noin 30 lapsesta, jotka eivät ole valinneet osaansa ja joiden lapsuus hupenee tällä hetkellä epäinhimillisissä oloissa vankileirillä. Niiden lasten vuoksi meidän on tehtävä kaikkemme. Vihreä eduskuntaryhmä antaa täyden tukensa Marinin hallitukselle, valitulle toimintalinjalle ja ulkoministeri (Pekka) Haaviston (vihr.) tinkimättömälle työlle lasten oikeuksien puolesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)