Verkkouutiset

Vihreiden kansanedustaja haluaisi pieniä ydinreaktoreita

Atte Harjanteen mukaan SMR-teknologia leikkaisi päästöjä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne ja kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman ovat valmistelleet yhdessä toimenpidealoitteen pienten ydinreaktorien hyödyntämisestä Suomessa.

Aloitteen tavoitteena on mahdollistaa niin sanotun SMR-teknologian kehittäminen, kaupallistaminen ja käyttöönotto eräänä keinona päästöjen vähentämisessä.

Kansanedustajien mukaan pienillä ydinvoimaloilla voitaisiin leikata kaukolämmön ja teollisuuden päästöjä erittäin merkittävästi 2020- ja 2030-luvuilla. SMR-teknologia tukisi samalla Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteita.

– Ilmastonmuutoksen hillintä on valtava urakka. On tärkeää huolehtia siitä, että meillä on kaikki toimivat keinot käytössä. Päästötöntä sähköä ja lämpöä tarvitaan vielä valtavasti lisää, ja pienydinvoima on teknistaloudellisesti todella lupaava keino niiden tuottamiseen, Atte Harjanne toteaa tiedotteessa.

Heikki Vestmanin mukaan ydinvoiman käyttö on välttämätöntä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

– Pienreaktoreissa hyödynnetään yksinkertaisia teknisiä ratkaisuja ja sarjatuotantoa. Pienydinvoiman etuina ovat kustannustehokkuus, turvallisuus ja monipuolisemmat käyttökohteet. On järjetöntä, että ydinenergiasääntely hidastaa nykyisellään pienydinvoiman hyödyntämistä Suomessa, Vestman sanoo.

Toimenpidealoitteessa muistutetaan, että ydinvoimaloiden tekninen perusta on hyvin tunnettu. Pieniä ydinvoimaloita on jo rakennettu muun muassa jäänmurtajien voimanlähteiksi.

Vestmanin ja Harjanteen mukaan Suomen ydinenergialainsäädäntö ja -määräykset hidastavat tällä hetkellä SMR-teknologian hyödyntämistä Suomessa.

– Ydinenergia-alan lainsäädäntöä tulee uudistaa siten, että se mahdollistaa pienreaktorien teknisten erityisominaisuuksien huomioimisen, sarjavalmisteisten reaktoreiden luvituksen ja ydinenergian hyödyntämisen uusissa käyttökohteissa, kansanedustajat toteavat.

https://www.facebook.com/hvestman/photos/pb.1479508498994670.-2207520000.1570117815./2419483574997153/?type=3&theater

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)