Verkkouutiset

Iiris Suomela. / LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Vihreiden Iiris Suomelan mukaan veroale ei kannata

Kansanedustaja varoittaa mahdollisten veromuutosten edellyttämistä leikkauksista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden varapuheenjohtaja Iiris Suomela esittää verouudistusta, jonka myötä ympäristölle haitallisia verotukia purettaisiin ja ilmastotoimien taloudellisia kannustimia kohennettaisiin. Samalla etenkin pienituloisten työn verotusta kevennettäisiin.

Kansanedustajan mukaan verovälttelyyn ja aggressiiviseen verosuunnitteluun tulisi puuttua entistä tiukemmin.

– Näin vähennetään päästöjä ja köyhyyttä samanaikaisesti ilman, että hyvinvointivaltion rahoitus kärsii, Suomela toteaa tiedotteessa.

Keskuskauppakamari esitti keskiviikkona tuloverojen laskemista kahdella miljardilla eurolla. Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoi kannattavansa ehdotusta jo tällä hallituskaudella toteutettavaksi.

Iiris Suomela muistuttaa useiden taloustieteilijöiden varoituksista, joiden mukaan merkittävä veronalennus ei kannata nousukauden aikana. Kansanedustaja käyttäisi nykyisen suhdannetilanteen puskureiden keräämiseen tulevia laskukausia varten.

– Nousukausi on hyvä aika tehdä suuria uudistuksia – ja uudistuksia Suomen talous todellakin tarvitsee, jotta pystymme torjumaan ilmastokriisiä ja eriarvoisuutta samanaikaisesti. On korkea aika laittaa saastuttamiselle selkeä hintalappu, Suomela sanoo.

– Vähäpäästöisen ja kestävän vaihtoehdon tulee aina olla se taloudellisesti kannattavin. Näin kannustetaan koko Suomi ilmastotoimiin.

Kansanedustajan mukaan erityisen kestämätöntä olisi, jos veronkevennykset maksettaisiin leikkaamalla hyvinvointivaltion peruspalveluista tai koulutuksesta.

– Tämä olisi tuhoisaa Suomen ja suomalaisten mahdollisuuksille pärjätä alati muuttuvassa maailmassa, Iiris Suomela toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)