Verkkouutiset

Vihreät rajoittaisi kaivostoimintaa saamelaisalueella

Jenni Pitkon mukaan kaivostoimintaa ei tule sallia Käsivarren Lapissa tai muualla saamelaisten kotiseutualueella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jenni Pitko vaatii Vihreässä blogissa, että kaivostoiminta kielletään kokonaan Lapissa saamelaisten kotiseutualueella, jos sillä ei ole saamelaisyhteisön lupaa.

Käsivarren Lappiin myönnetyt malminetsintäluvat ovat herättäneet paljon vastustusta paitsi paikallisten asukkaiden keskuudessa, myös koko maassa. Ei kaivoksia Käsivarteen -adressi keräsi nopeasti yli 37[nbsp]000 allekirjoitusta.

Keskiviikkona 30. syyskuuta Yle uutisoi, että suurin osa Lapin kansanedustajista sallisi kaivostoiminnan saamelaisten kotiseutualueella.

–Kaivostoimintaa ei tule sallia Käsivarren Lapissa tai muualla saamelaisten kotiseutualueella alueen herkän luonnon ja uhanalaisen saamelaiskulttuurin vuoksi. Kaivostoiminta on todella suuri uhka saamelaisten kulttuurin koko olemassaololle. Siksi Suomen olisi kiellettävä kaivostoiminta kokonaan Saamenmaalla, ellei saamelaisyhteisö anna siihen suostumustaan, Pitko kirjoittaa.

Hänen mukaansa kaivostoiminta aiheuttaa monenlaisia uhkia saamelaisten perinteiselle elämäntavalle ja kulttuurille.

– Toteutuessaan kaivoshankkeet veisivät edellytykset saamelaisten tärkeimmältä elinkeinolta eli poronhoidolta, sillä kaivokset veisivät poroilta laidunnusalaa ja katkaisisivat niiden ikiaikaisia vaellusreittejä. Kaivoksilla olisi haitallisia vaikutuksia myös kalastukselle, metsästykselle, keräilylle ja luontomatkailulle.

Saamelaiset ovat asuneet saamelaisalueella tuhansia vuosia.

– Kaikessa Saamenmaalla tapahtuvassa toiminnassa tulee kunnioittaa saamelaisten itsemääräämisoikeutta. Suomen tulee noudattaa YK:n määrittelemää FPIC-periaatetta eli vapaaseen tietoon perustuvaa ennakkosuostumusta. Alkuperäiskansalla on oltava aito ja tasavertainen neuvotteluasema, kun kyse on saamelaisalueen maankäytöstä, Pitko painottaa.

Hän korostaa, että saamelaiset ovat Euroopan unionin ainoa alkuperäiskansa. Suomessa on noin 10[nbsp]000 saamelaista, joista noin puolet asuu saamelaisten kotiseutualueella eli Saamenmaalla.

Saamenmaa kattaa Suomen puolella maamme kolme pohjoisinta kuntaa eli Enontekiön, Inarin ja Utsjoen sekä Sodankylän pohjoisosissa sijaitsevan Lapin paliskunnan alueen.

– Hallituksessa valmistelemme parhaillaan uutta kaivoslakia, jonka tavoitteena on aidosti kestävä kaivosteollisuus. Kaivostoiminta ilman saamelaisten hyväksyntää tulisi kieltää Saamenmaalla joko omalla erillisellä laillaan tai kirjaamalla uuteen kaivoslakiin vahva saamelaiskulttuurin heikentämiskielto, Pitko sanoo.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)