Verkkouutiset

”Vihreät kapinoi? Että on muitakin kuin SDP”

Kansanedustajan mukaan nokittelun taustalla sattaa olla kannatuskipuilu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Vihreät kapinoi hallituksessa? Omaa profiilia pitää nostaa, että ihmiset tietäisivät hallituksessa olevan muitakin kuin SDP, kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma toteaa.

Vihreiden puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo linjasi tiistaina Ylen aamussa, etteivät kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden jalkapannat näytä toteutuvan. Hän perusteli näkemystään muun muassa asiantuntija-arvioilla, joiden mukaan jalkapannat eivät palvelisi hallitusohjelmaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden tekniseen valvontaan liittyvää kirjausta.

Ohisalon linjaus on nostattanut tunteita erityisesti keskustassa. Pääministeri Sanna Mariniin (sd.) on vedottu tilanteen yltyneen jo hallituskriisiksi.

Pia Kauman mukaan Ohisalon lausunnon taustalla saattaa olla kyse vihreiden ja SDP:n keskinäisestä nokittelusta ja kannatuskamppailusta.

– He [vihreät] ovat tyytymättömiä, kun puolueen kannatus on laskenut ja SDP:n taas noussut, Kauma katsoo.

– Jollain pitää profiloitua omiin kannattajiin nähden, ettei aivan kaikki kannatus valu pääministeripuolueelle. Näin minä tämän tulkitsen.

Hänen mukaansa kielteisen turvapaikkapäätöksen saanee pitäisi automaattisesti poistua maasta. Hänen mukaansa asiassa ”ei ole mitään epäselvää”.

– Ja jotta poistumista voidaan valvoa, jokin tekninen väline siihen tarvitaan. Jalkapantaa on esitetty yhtenä vaihtoehtona. Muitakin on. Kyse on periaatteesta, Kauma sanoo.

– Jos haluaa tulla Suomeen töihin tai opiskelemaan, tervetuloa! Mutta niihin on sitten muut kanavat kuin turvapaikkaprosessi.

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo on uhannut vihreiden lähtevän hallituksesta, jos ilmastopoliittisten kirjausten toteuttamisessa ei syksyn budjettiriihessä edetä. Opetusministeri ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on puolestaan arvostellut vihreiden tapaa tuoda asioita julkisuuteen ja todennut, ettei uhkailu ei järkevin tapa pohjustaa riihtä.

Vihreiden vetoa ovat arvostelleet myös vasemmistoliiton rivikansanedustajat. Heiton järkevyyttä on kyseenalaistettu. Vihreissä hallitustovereiden arvostelu on kuitattu muun muassa ”ihme mussutukseksi”.

https://www.facebook.com/pia.kauma/posts/10222693527316027

LUE MYÖS:
Hallitustoverit sanasodassa – ”onko järkevää uhata lähdöllä?” (VU 6.7.2020)
”Meillä on nyt Sanna Marin hallituskriisi” (VU 7.7.2020)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)