Verkkouutiset

Vihreät haluaa ”lättähattujen” seisakkeet takaisin

Vihreä liitto esittää Suomen suurille kaupunkiseuduille uutta lähijunien pilottikokeilua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokeilulla palautettaisiin säännöllinen lähijunaliikenne ja vanhojen “lättähattujen” seisakkeet takaisin isoille kaupunkiseuduille. Kokeilulla tuotaisiin jopa miljoona suomalaista lähijunaliikenteen pariin.

– Vielä 1970- ja 1980-luvuilla Suomen kaupunkiseuduilla matkustettiin lättähatuiksi kutsutuilla junilla. Kun kaupungit täyttyivät autoista, monet vanhat lähijunaseisakkeet purettiin, mutta valmiit paikat seisakkeille jäivät jäljelle. Nyt on aika palauttaa kattava lähijunaliikenne Suomeen, vihreiden varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio sanoo.

Vihreät esittää säännöllistä lähijunaliikennettä Turun, Tampereen, Oulun, Lappeenrannan, Lahden ja Kouvolan kaupunkiseuduille.

– Säännöllinen lähijunaliikenne tulee aloittaa vuoteen 2023 mennessä. Seisakeverkoston palauttaminen olisi mahdollista aloittaa näillä kaupunkiseuduilla jo tällä hallituskaudella ja saatettavissa loppuun vuoteen 2030 mennessä, Mustakallio esittää.

Hänen mukaansa lähijunaliikenteelle on olemassa kasvava kysyntä. Viime vuonna toteutettiin lähijunapilotti muun muassa Tampereen ja Nokian välillä. Mustakallion mukaan pilotti osoitti, että jopa koronavuonna lähijunien käyttäjämäärä kasvoi 47 prosenttia.

Mustakallion mukaan lähijunaliikenteen lisääminen olisi merkittävä ilmastoteko.

– Lähijunien päästöt ovat parhaimmillaan jopa 98 prosenttia pienemmät kuin henkilöautoliikenteen päästöt. On vaikea keksiä tehokkaampia keinoja toteuttaa liikenteen päästövähennyksiä, Mustakallio korostaa.

Seisakeverkoston kustannukset ovat vihreiden mukaan arviolta 20–40 miljoonaa euroa. Seisakkeiden rahoittamiseen voidaan käyttää Euroopan kestävän kehityksen rahastoa sekä valtion infrabudjettia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)