X
SULJE MAINOS
Vihreät kertoo tukevansa Black Lives Matter -liikettä. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Vihreät: Etuoikeutetun enemmistön purettava rasistisia rakenteita

Vihreiden mukaan rasismi on Suomessa syvällä rakenteissa.

Yhdysvalloissa ja maailmalla on viime viikkojen aikana ollut laajoja Black Lives Matter -liikkeen mielenosoituksia. Euroopan vihreät puolueet osoittivat viikonloppuna kokouksessaan yhteisen tukensa liikkeelle ja esittivät keinoja rasismiin ja poliisiväkivaltaan puuttumiseksi.

–Seisomme Black Lives Matter -liikkeen takana. Euroopan laajuinen vihreä liike tuomitsee ehdottomasti poliisiväkivallan ja rajut toimet, joita on käytetty mielenosoitusten tukahduttamiseen, vihreiden varapuheenjohtaja Fatim Diarra sanoo.

Vihreät vetoavat Suomessa yhdenvertaisuusvaltuutetun hiljattaiseen selvitykseen, jonka mukaan valtaosa afrikkalaistaustaisista vastaajista kohtaa syrjintää jopa päivittäin.

–Tutkimus on osoittanut, että järjestelmämme ei toimi. Rasismi on meillä syvällä rakenteissa. Etuoikeutetun enemmistön tehtävä on nyt astua ulos katsomosta ja aktiivisesti purkaa rasistisia rakenteita, Diarra sanoo.

–Afrikkalaistaustaisille suomalaisille rasismi ja syrjintä ovat arkipäivää. Sitä tapahtuu julkisissa tiloissa, kouluissa, työelämässä, sote-palveluissa. Erittäin huolestuttavaa on, että ensimmäiset syrjintäkokemukset tapahtuvat jo lapsena, alle kouluikäisenä varhaiskasvatuksessa tai peruskoulun ensimmäisillä luokilla, Diarra toteaa.

–Yksi varhaisimmis muistoistani minuun kohdistuneesta räikeästä rasismista tapahtui koulumatkalla, kun aikuinen valkoinen mies sylki päälleni bussipysäkillä ja haukkui minua n-sanalla. Olin silloin 13-vuotias.

Diarran mukaan viranomaisten, työnantajien ja koulutuksen järjestäjien on täytettävä lakisääteinen velvoitteensa edistää yhdenvertaisuutta.

– Yhdenvertaisuuskoulutusta on lisättävä ja rakenteelliseen syrjintään palkkauksessa on puututtava. Viranomaisvalvontaan ja rasismia ehkäisevää työtä tekeville kansalaisjärjestöille on taattava riittävät resurssit.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt