Verkkouutiset

Vihreä vaikuttaja syytti kansanedustajan vähätelleen häirintää, pahoittelee ymmärtäneensä väärin

Vihreiden nuorten puheenjohtaja sanoo ymmärtäneensä väärin kokoomuksen kansanedustajan sanomaksi väittämänsä kommentin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtaja Iiris Suomela puhui vihreiden puoluekokouksessa Tampereella sunnuntaina feminismistä ja seksismistä politiikassa.

– Puhutaan siitä, että edelleen nuoret naiset kohtaavat ihan todella paljon häirintää eri puolueiden tapahtumissa. Puhutaan siitä, että kun eräs kokoomuslainen vanhempi mieskansanedustaja kuuli että meillä on täällä häirintäyhdyshenkilöitä, hän sanoi että ’onneksi niitä ei meillä tarvita, koska meillä ei ole häirintää’. Mä voin sanoa että se ei pidä paikkaansa. Seksismiä ja häirintää löytyy, myös kokoomuksesta, myös monista muista puolueista, ja toisinaan myös meiltä, Iiris Suomela sanoi puoluekokouspuheessaan.

Vihreiden puoluekokouksen häirintäyhdyshenkilöistä kerrottiin ensimmäisenä tässä Verkkouutisten jutussa lauantaina.

Twitterissä keskusteluun asiasta osallistunut kokoomuksen kansanedustaja ei sanonut Suomelan väittämällä tavalla. Kansanedustaja sen sijaan kirjoitti olevan hyvä, että myös vihreät on asiassa mukana nollatoleranssilla ja totesi sen olevan ”meillä itsestäänselvyys”.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopran mukaan ”minulla ei ole mitään käsitystä, että kukaan olisi sanonut tuolla tavalla”.

– Taitaa olla vähän Lapin-lisää tullut vihreään puheeseen. Voisi melkein pitää tällaista vihjailua pöyristyttävänä, Jukka Kopra sanoo.

Iiris Suomela sanoo Verkkouutisille, että hän viittasi puheenvuorossaan kansanedustajan kommentointiin twitterissä.

Suomela pahoittelee ymmärtäneensä twiitit väärin.

– Olen pahoillani jos hänelle on tullut sellainen olo että syytän. Kyse on tietysti paljon yksittäisiä twiittejä laajemmasta ilmiöstä. Häirintään puuttuminen on syytä ottaa vakavasti., Iiris Suomela toteaa.

– Olen hahmottanut hänen twiiteistään, että hän ei pidä erillisiä häirinnänvastaisia ohjeistuksia tai häirintäyhdyshenkilöitä tarpeellisina, sillä asia on itsestäänselvyys kokoomuksessa. Tulkitsin tämän niin, että hän ei pidä häirintää olemassa olevana ongelmana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)