X
SULJE MAINOS
Maanviljelijä pui ohraa pellollaan Mäntsälässä. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Pete Pakarinen: Vihreä ei ole aina kestävää

Sopimuksen kaatajat eivät siis saisi sijalle vihreämpää maailmaa, päinvastoin, arvioi kirjoittaja.

Europarlamentti äänestää tiistaina yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) hyväksymisestä. Neuvottelusopu saatiin aikaan viime kesänä ja nyt on tarkoitus lyödä lopullinen sinetti asialle. Jäsenmaiden maatalousministereitten on määrä tehdä samoin joulukuun toinen päivä.

Parlamentin vihreät ovat masinoineet äänestyksen alla massiivisen sähköpostikampanjan kollegoilleen vaatien näitä äänestämään sopimusta vastaan. Vihreiden kuvitelma on, että kaatamalla nykyinen maataloussopu saataisiin tilalle jollakin tavoin ympäristöystävällisempi rakennelma.

Aina ei tiedä, mikä on harhaista luuloa, mikä silkkaa tietämättömyyttä ja mikä vain kyynistä poliittista teatteria. Jos tämä sopimus kaatuisi, niin sen sijalle ei tulisi mitään uutta moneen vuoteen, vaan silloin jatkettaisiin nykyisellä YMP:llä.

Tilanne lukkiutuisi yhtäältä yleiseen tuskastumiseen ja toisaalta neuvottelukumppaneiden ongelmallisuuteen. Komissiossa vihreästä sopimuksesta vastaava sosialistivarapuheenjohtaja Frans Timmermans pitää naruissaan maatalouskomissaaria, jonka kykyihin kukaan ei luota. Timmermansin kyvyt taas tiedetään ja siksi häneen ei luoteta parlamentin oikealla laidalla.

Toisaalta neuvoston seuraava puheenjohtajamaa Ranska, perinteisen YMP:n vahvin puolustaja, on menossa kohti vaaleja ja varmasti siksi vaikea neuvottelujen vetäjä.

Sopimuksen kaatajat eivät siis saisi sijalle vihreämpää maailmaa, päinvastoin. Uusi YMP on nimittäin ilmaston ja ympäristön kannalta paras saatavilla oleva neuvottelutulos. Neuvotteluissa jäsenmaiden kunnianhimon taso oli huomattavasti parlamenttia alhaisempi ja vain tiukan väännön jälkeen päästiin muun muassa siihen, että YMP:n rahoituksesta neljännes pitää kohdistaa ympäristötoimiin. Jäsenmaiden mielestä vähempikin olisi riittänyt.

Nykyisestä tuloksesta voi kiittää tai syyttää aivan eritoten keskustaoikeistolaisen EPP:n neuvottelijoita, jotka loppuun asti puolustivat eurooppalaista perheviljelmiin perustuvaa maataloutta ja työskentelivät siitä kestävämpää.

Vihreät haukkuu EU:n maatalouspolitiikkaa, mutta vaatii lähiruokaa pöytään. Pitäisi päättää, mitä tahtoo, sillä ilman yhteistä maatalouspolitiikkaa voi lähiruuallekin sanoa hyvästit. Tilalle saamme halpoja proteiineja ja hiilihydraatteja Aasiasta ja Amerikasta, joissa tuotantokustannukset ovat alempia ja ympäristövaatimukset vastaavasti alhaisempi.

Neljä tänä vuonna tehtyä tutkimusta osoittaa, että EU:n maatalousvienti kääntyy tuonniksi, jos komission tavoitteet maatalouden viherryttämisestä toteutuvat. Hiilijalanjälkemme pienenee, kun se viedään kolmansiin maihin.

Maatalouteen liittyy paljon myyttejä ja uskomuksia. Yksi niistä on se, että eurooppalainen viljely on keskittynyt teollisen tehokkaasti valtaviin yksiköihin ja siksi pahaa. Totuus on toinen. Tilojen keskikoko on 13 hehtaaria ja vain kolme prosenttia tiloista on yli sadan hehtaarin kokoisia. Suomalaiset tilat alkavat näyttää tässä katsannossa jo yllättävän suurilta.

Suuri ja tehokas voi myös olla hyvästä: Hiilijalanjälki tuotettua viljakiloa kohti on sitä pienempi, mitä satoisampia pellot ovat. Suuressa mittakaavassa pyrkimys tehottomuuteen ei ole ilmastopoliittisesti kovin viisasta.

Eurooppalainen maatalouspolitiikka osoittaa, että vihreydessä on monia sävyjä eikä suinkaan vihrein ole se, mitä vihreät vihreäksi väittävät.

 

 

 

 

Pete Pakarinen

Pete Pakarinen

Pete Pakarinen työskentelee lehdistöneuvonantajana Euroopan parlamentin EPP-ryhmässä.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt