Verkkouutiset

Viestinvaihto julkaistiin, pääministerin ”positiivista vuotoa” ihmetellään

Kokoomuksen Markku Eestilän mukaan Sanna Marinin viesti piilotettiin salaisuuden sisälle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Markku Eestilän mukaan ”positiiviset tietovuodot” näyttävät olevan uusi tapa saada oma viesti perille.

– Nyt täytyy kyllä antaa tunnustusta, miten joku/jotkut ovat keksineet hienovaraisen uuden kampanjamuodon eli positiivisen tietovuodon, Markku Eestilä toteaa pääministeri Sanna Marinista (sd.).

Eestilä viittaa Facebookissa julkaisemassaan päivityksessä Helsingin Sanomien perjantaina julkaisemaan uutiseen, joka perustuu Sanna Marinin Martti Hetemäelle lähettämään sähköpostiin. HS:n mukaan pääministeri on lokakuisessa kirjeessään esittänyt entiselle valtiovarainministeriön kansliapäällikölle huolensa tautitilanteen pahenemisesta, sekä kertonut selvittävänsä valmiuslain ”juridisia ulottuvuuksia”.

Samalla Sanna Marin kertoi turhautuneensa hallituksen sisäisiin erimielisyyksiin.

– Olen syvästi turhautunut siihen, ettei tilanteen vakavuutta laajasti ymmärretä. Hallituksen sisälläkin on vaikeuksia saada riittäviä toimia läpi eri puolueiden epäröinnistä johtuen, Sanna Marin kirjoitti HS:n mukaan Martti Hetemäelle lokakuussa.

Markku Eestilä kummastelee viestien julkaisemisen motiiveja.

– Viesti piilotetaan henkilökohtaisuuden ja salaisuuden sisälle, jolloin siitä tulee ultratehokas eikä herätä närää muissa hallituspuolueissa, Eestilä toteaa.

https://www.facebook.com/markku.eestila/posts/4036450803051052

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)