Verkkouutiset

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki. LEHTIKUVA/HANNA MATIKAINEN

Vienti nousee ensi vuonna kuusi prosenttia – sitten edessä puolittuminen

Maailmantalouden elpyminen koronakriisistä nostaa myös suomalaisten yritysten näkymiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Näin arvioi Danske Bank Yritysten suhdannekatsauksessaan. Pankki ennustaa talouden kasvavan myös ensi vuonna.

– Talven 2021-2022 aikana koronan aiheuttamat rajoitustoimet Suomessa ja vientimarkkinoilla jarruttavat kasvua, mutta odotamme tilanteen helpottavan 2022 keväällä. Danske Bankin tuorein ennuste on, että talous kasvaa ensi vuonna 2,8 prosenttia, mutta hidastuu tämän jälkeen, arvioi Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Suomen vienti laski koronavuonna 2020 lähes seitsemän prosenttia. Tälle vuodelle Danske Bank ennustaa neljän ja ensi vuodelle kuuden prosentin kasvua vientiin. Vuonna 2023 viennin kasvu puolittuu kolmeen prosenttiin.

– Keskeisten vientimarkkinoiden talouksien odotetaan kasvavan, joskin hieman aiemmin arvioitua hitaammin, ja teollisuuden tilauskanta on Elinkeinoelämän keskusliiton kyselyn mukaan tavanomaista suurempi. Palveluvientikin kääntyi selvään nousuun tammi-syyskuussa, joskin matkailun täysi elpyminen vie aikaa.

Danske Bank ei odota Euroopan keskuspankin seuraavan perässä Fedin ohjauskoron nostoa vielä vuonna 2022, eli lyhyet korot pysyvät alhaalla Suomessa.

– Näkymä suhdanteissa ja rahapolitiikassa heikentää euron valuuttakurssia suhteessa dollariin, mikä omalta osaltaan vauhdittaa Suomen vientiä, Kuoppamäki sanoo.

Investoinnit virkoamassa

Investoinnit ovat kehittyneet kehnosti viime vuosina. Luisu alaspäin alkoi jo ennen koronakriisiä vuonna 2019.

Kuoppamäen mukaan lähitulevaisuus näyttää investointien osalta valoisammalta.

– Teollisuuden käyttöaste on noussut lähelle historiallista maksimitasoa, joten ennustamme teollisten investointien kasvavan, kun sekä vienti- että kotimainen kysyntä pysyvät vahvoina.

Yrityksen mahdollisuuksia laajentaa liiketoimintaa heikentää se, että talouden vapaat resurssit alkavat vähitellen olla kuitenkin täyskäytössä. Esimerkiksi osaavasta työvoimasta on pulaa, ja vuonna 2023 Suomen talouden kasvuvauhti hidastuu keskimääräisen pidemmän aikavälin kasvuvauhdin mukaiseksi.

Työn tuottavuuskehityksen Kuoppamäki ennakoi seuraavan koronaa edeltänyttä vaatimatonta trendiä.

– Yritysten kannalta kysyntää riittää ja kannattavuus voi pysyä hyvällä tasolla, mutta kasvumahdollisuudet vähenevät Suomessa. Talouden kasvukattoa voidaan nostaa hieman korkeammalle investoinneilla tuotannon automaatioon, talouden digitalisaatioon ja infrastruktuuriin sekä vauhdittamalla työperäistä maahanmuuttoa, hän luettelee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)