Verkkouutiset

Lähipäivien sää. / Kuvankaappaus, Foreca, Twitter

Video näyttää: Näin sateet vyöryvät Suomeen

Vettä voi paikoin kertyä tunnissa yli 20 millimetriä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomeen saapuu huomenna keskiviikkona etelästä matalapainealue, joka muuttaa Suomen sään epävakaiseksi maan eteläosassa.

Samalla tulevien viikkojen säätyyppi muuttuu Suomessa täysin. Euroopan keskuksen ECMWF:n pitkän aikavälin ennusteen mukaan sää jatkuu sateisena jopa useamman viikon. Lämpötilat putoavat, ja sadetta voi paikoin tulla koko kesä- tai heinäkuun sademäärän verran vain parissa päivässä.

Sadetta voi kertyä tunnissa peräti 20 millimetriä. Torstaina sateet leviävät myös pohjoisemmas.

– Matalapaineen osakeskus muuttaa sään epävakaiseksi maan eteläosassa keskiviikkona. Jos keskus liikkuu ennustettua itäisempää reittiä, voi vettä tulla reippaasti erityisesti maan länsiosassa, Ilmatieteen laitos kertoo videon yhteydessä Twitterissä.

– Sade- ja ukkoskuurot yleistyvät lähipäivinä koko maassa, ja helteet hellittävät.

Paluuta kuivaan ja kuumaan kesäsäähän ei enää loppukesästä ole odotettavissa. Elokuussa voidaan ennusteen mukaan vielä päästä muutamana päivänä hellelukemiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)