Aloite sai taakseen 89 345 allekirjoittajaa. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

Vesialoitteelle lähes 90000 allekirjoittajaa

Kansalaisaloite Vesi on meidän luovutettiin tarkastettavaksi.

Vesi on meidän -kansalaisaloite vesihuollon yksityistämisen estämiseksi luovutettiin torstaina tarkastettavaksi Digi- ja väestötietovirastolle. Se sai taakseen kaikkiaan 89 345 allekirjoittajaa.

Digi- ja väestötietoviraston tarkastettua kansalaisaloitteen allekirjoitukset kansalaisaloite voidaan luovuttaa eduskunnan käsittelyyn.

Kaikkia kansalaisaloitteita tarkasteltaessa Vesi on meidän -kansalaisaloite keräsi kolmanneksi nopeimmin eduskuntakäsittelyyn tarvittavat 50 000 allekirjoitusta ja on kaikista lähes 1 100 tehdystä kansalaisaloitteesta kuudenneksi eniten allekirjoittajia taakseen saanut.

Kansalaisaloitteen vastuuhenkilöt muistuttavat, että käytännössä kaikki vesihuollon edes osittaiseen yksityistämiseen kantaa ottaneet asiantuntijat niin talouden, juridiikan kuin ympäristötekniikan aloilta vastustavat sitä.

Kansalaisaloitteen tekijät muistuttavat, että EU-tason lainsäädäntö ei muodosta estettä vesihuollon yksityistämisen estämiseksi. Esimerkiksi Hollannissa on voimassa laki, joka estää vesihuollon yksityistämisen.

Kansalaisaloitteen tekijät ovat tyytyväisiä siihen, että käytännössä lähes kaikki eduskuntapuolueet ovat osoittaneet kannatuksensa Vesi on meidän -kansalaisaloitteelle.

– Nyt on aika viedä vesihuollon yksityistämisen estäminen lainsäädäntöön. Kansalaisten viesti päättäjille on hyvin selkeä.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt