X
SULJE MAINOS
Merivesi tulvi perjantaina rannalle Helsingin Arabianrannassa. / LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Vesi tulvii kaduille, Etelä-Suomessa varoitus autoilijoille

Merivesi on noussut syysmyrskyn myötä ennusteita korkeammalle.

Suomen ylle saapunut voimakas matalapaine on tuonut mukanaan rankkasadetta ja lumipyryjä. Myrskypuuskia on mitattu Suomenlahden ohella myös maa-alueilla Etelä-Suomen sisämaassa.

Matalapaine etenee perjantain aikana maan etelä- ja keskiosien yltä kohti itää. Forecan meteorologi Joanna Rinne ennustaa tuulen laantuvan illan mittaan.

Voimakkain keskituuli merellä on mitattu perjantaina Porvoon edustalla, jossa tuuli puhalsi 24,7 metriä sekunnissa. Kovin puuska oli Kotkan Haapasaaressa, jossa mitattiin 33,3 metriä sekunnissa. Puuskat ovat olleet yli 21 metriä sekunnissa myös pääkaupunkiseudulla.

Vedenkorkeus on noussut Suomenlahdella ennusteita korkeammalle.

– Merivartiosto kehottaa viikonlopun veneilijöitä tarkkaan tähystykseen ja erityiseen varovaisuuteeen, etenkin pimeällä, Merivartiosto tiedottaa Twitterissä.

Porvoossa monia katuja on jouduttu sulkemaan teille tulvineen veden vuoksi. Kaupunki on ottanut syksyn aikana käyttöön uusia tulvapuomeja, joilla katuja voidaan tarvittaessa sulkea nopeasti.

– Veden valtaamia katuja kannattaa nyt välttää, vaikka ensi näkemältä vaikuttaa siltä, että niillä voi ajaa. Vesi voi syventyä yllättäen, kunnossapitomestari Ville Kaasinen toteaa tiedotteessa.

Tulvimisesta on kerrottu myös eri puolilla Helsinkiä. Ylen mukaan sähköt olivat poikki puolenpäivän aikaan yli 5 100 taloudelta eri puolilla Suomea.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt