Verkkouutiset

Vesa Vihriälä Ylelle: Työllisyystavoitetta täytyy nostaa

Työelämäprofessorin mukaan uudeksi tavoitteeksi voitaisiin asettaa 77–78 prosenttia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työelämäprofessori Vesa Vihriälän mielestä hallituksen eilen tiistaina päättämä 5,5 miljardin lisätalousarvio on ”hirvittävän suuri”, mutta se sisältää Vihriälän mukaan julkisen sektorin sisäisiä siirtoja. Valtio rahoittaa kuntia ja työttömyysturvajärjestelmää, eikä kyse ole julkisten palveluiden eikä etuisuuksien laajentamisesta.

– Valtaosa näistä menoista ovat sen tyyppisiä, että ne liittyvät akuutin kriisin hoitoon edelleen ja välittömään elvytysvaiheeseen joiltakin osin. Minusta nämä ovat pääosin perusteltuja, Vesa Vihriälä sanoi Ylen aamussa.

Iso kysymys tulee kuitenkin eteen siinä vaiheessa, kun ryhdytään puhumaan julkisen talouden saattamisesta kestävälle uralle. Vihriälän mukaan hallituksen linjaukset asiasta kaipaavat täsmennyksiä.

– On tärkeää, että hallitus linjaa, että kunnianhimon täytyy olla suurempi kuin mitä se oli hallitusohjelmassa työllisyysasteen suhteen, Vihriälä totesi.

Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi 75 prosentin työllisyys. Vihriälän mukaan uudeksi realistiseksi tavoitteeksi voitaisiin asettaa 77–78 prosenttia. Vihriälä arvioi, että tavoitteen saavuttamiseen menisi ehkä viisi vuotta.

– Tällä vaalikaudella me emme tule 75 prosenttia saavuttamaan, mutta nyt tehtävien toimenpiteiden pitää olla sen sorttisia, että niillä voidaan uskottavasti saavuttaa yli 75 prosentin työllisyysasteita jossakin vaiheessa tällä vuosikymmenellä, Vihriälä sanoi.

Vihriälä selvitysryhmä julkisti toukokuussa asiantuntija-arvion toimenpiteistä, joilla Suomi palautetaan koronakriisin jälkeen kasvun, korkean työllisyyden ja kestävän julkisen talouden uralle.

Budjettiriihessä uusi työllisyystavoite

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) kirjoittaa Uuden Suomen blogissa, että hallitus nostaa työllisyystoimissa kunnianhimon tasoa.

– Asetamme budjettiriihessä uuden työllisyystavoitteen, joka on suurempi kuin nykyinen 60[nbsp]000 työpaikan tavoite, Kulmuni kertoo.

Kulmunin mukaan hallitus on lisätalousarvion yhteydessä linjannut, että julkisen talouden pitkän aikavälin tasapainotavoitteesta on pidettävä tiukasti kiinni.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)