Verkkouutiset

Verottaja voi iskeä oman talon työmaalle – nämä oltava kunnossa

Omakotirakentajan tulee muistaa huolehtia muun muassa palkkojen ja tehtyjen töiden ilmoittamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verohallinto muistuttaa, että rakentamisen aikana on veroasioita, jotka pitää muistaa hoitaa. Vaikka itse rakennustyö helposti vie mukanaan, kannattaa rakentamiseen liittyvät ilmoitusvelvoitteet hoitaa asianmukaisesti ja ajallaan.

– Ajoissa toimiminen on aina helpompaa kuin tarvittavien asioiden ja asiakirjojen kaiveleminen jälkikäteen, Verohallinnon ylitarkastaja Hilkka Pelander sanoo tiedotteessa.

Kaikista töistä, joihin tarvitaan rakennuslupa, täytyy antaa rakentamisilmoitus. Ilmoituksia voi antaa rakennustyön edetessä sitä mukaa, kun on työstä maksanut – kuitenkin viimeistään ennen jokaista rakennustarkastajan tarkastuskäyntiä.

Hilkka Pelander kehottaa säästämään kaikki sopimukset ja maksetut laskut, sillä niitä tarvitaan rakennusilmoituksen antamiseen.

– Itse tehtyä ja talkootyötä ei tarvitse ilmoittaa, Pelander sanoo.

Myös euromäärältään vähäisistä töistä pitää antaa rakentamisilmoitus, jos niihin tarvitaan rakennuslupa. Ilmoitukset annetaan OmaVerossa.

Jos rakennustyöhön käyttää palkattua työvoimaa, kotitaloudenkin tulee ilmoittaa maksamansa palkat tulorekisteriin.  Omakotitalorakentajan kannattaa myös tarkistaa ytj.fi-palvelusta, kuuluuko yritys ennakkoperintärekisteriin.

– Jos yritys ei kuulu ennakkoperintärekisteriin, tulee laskusta toimittaa ennakonpidätys tai lähdevero sekä tehdä ilmoitukset tulorekisteriin. Kun yritys on ennakkoperintärekisterissä, ei tarvitse huolehtia muusta kuin laskun maksamisesta, hän toteaa.

Verottaja tekee toisinaan tarkastuskäyntejä omakotitalotyömaille velvoitteiden tarkistamiseen. Vuonna 2019 se teki esimerkiki kierroksen, jossa käytiin läpi 52 kohdetta eri puolilla Suomea.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)