Verkkouutiset

Veronika Honkasalo: Miesselittämisessä saavutettu uusi taso

Vasemmistoliiton kansanedustajan ja valtuutetun mukaan vaikeneminen on vaihtoehto.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasalo arvostelee kokoomuksen valtuutettu Otto Meren toimintaa Helsingin valtuuston kokouksessa. Meri oli saapunut saliin feministipuolueen valtuutettu Katju Aron puheenvuoron lopulla ja ottanut siihen kantaa.

– Nyt on miesselittämisessä saavutettu uusi taso. Valtuutettu Otto Meri tulee saliin vasta Katju Aron hienon puheen ihan lopussa. Mutta sehän ei estä häntä käyttämästä puheenvuoroa, jossa kritisoi Aron puheen sisällön sellaisenaan. Vaikeneminen on myös vaihtoehto, Veronika Honkasalo toteaa Twitterissä.

Otto Meri pahoittelee vastauksessaan, että ”luonto pakotti hetkeksi poistumaan salista”.

– Mutta jos valtuustosalissa joku väittää tehtävän päätöksen olevan lainvastainen, on se sen verran vakava syytös, että mielelläni kuulen tälle perusteet, Meri jatkaa.

Hän toteaa, ettei ihminen voi luonnollisille tarpeilleen mitään, ja olisi kestämätöntä jos neljä tuntia kestävän kokouksen aikana ei saisi poistua paikaltaan.

Veronika Honkasalon mielestä selittämisen jatkaminen vain pahentaa asiaa. Hän kehottaa Merta lopettamaan.

– Niin siis lyöt jollain mielivaltaisella miesselitysleimakirveellä ja kysyttyäni perusteluja, sanot että kannattaisi lopettaa. Juuri näin, Otto Meri vastaa.

Katju Aron puheenvuoro löytyy kokonaisuudessaan tästä. Aro kritisoi siinä Helsinki Garden -monitoimihallihanketta ja vaati asemakaavamuutoksen hylkäämistä. Aro viittasi puheenvuoronsa lopussa Safan arvioon ja totesi, ettei hanke täytä maankäyttö- ja rakennuslain edellytyksiä.

Veronika Honkasalolta kysytään keskustelussa, miksi hän tekee asiasta sukupuolikysymyksen. Kommentoijan mielestä asialliseen poliittiseen debattiin voisi kannustaa puhumalla itse asiasta ja argumentoimalla Otto Meren kantaa vastaan.

– Hei Pekka, kiitos kun opastat minua, miten olisi pitänyt toimia ja kommentoit täällä kymmenien muiden miesten jatkeeksi, Honkasalo vastaa.

Seuran toimituspäällikkö Petri Korhonen toteaa Honkasalolle, että ”miesselitys” on tässä tapauksessa tarpeeton ja sukupuolittava ilmaisu.

Honkasalo vastaa Korhoselle suosittelemalla Rebecca Solnitin kirjaa Miehet selittävät minulle asioita.

Keskustelun edetessä Otto Meri saapuu lopulta toteamaan nostavansa pian molemmat kädet ylös antautumisen merkiksi.

– En ota tästä enää mitään selvää. Lupaan jatkossa harjoittaa vähemmän miesselittämistä. Vihjauksia lainvastaisten päätösten tekemisestä en kuitenkaan jatkossakaan tule ohittamaan pelkällä olankohautuksella, Meri sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)