Verkkouutiset

Henkilöiden tuloveroa kertyi viime vuonna 33,7 miljardia euroa, mikä on 5,9 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Veroja kerättiin viime vuonna 75,6 miljardia euroa

Verokertymä kääntyi selvään kasvuun viime vuonna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verohallinto keräsi veroja yhteiskunnan käyttöön viime vuonna 75,6 miljardia euroa, mikä on 9,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020 ja 7,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.

Verokertymän kasvu kertoo, että koronatilanteesta huolimatta sekä yritykset että henkilöt onnistuivat kasvattamaan tulojaan.

– Alustavat luvut kertovat, että taloustilanne oli vuonna 2021 erittäin hyvä koronatilanteesta huolimatta. Verokertymään vaikuttaa eniten se, mitä taloudessa tapahtuu. Vuonna 2021 verotus ei myöskään kokonaisuudessaan kiristynyt, joka selittäisi verotulojen kasvua, pääjohtaja Markku Heikura Verohallinnosta sanoo tiedotteessa.

Sekä henkilöiden tuloveroa, arvonlisäveroa että yhteisöveroa kerättiin vuonna 2021 edellisvuotta enemmän.

Verokertymälukujen perusteella ei vielä tiedetä tarkasti verovuoden 2021 henkilöasiakkaiden ja yhteisöjen tuloverojen määriä. Määrät tarkentuvat keväällä, kun yritykset ja henkilöt tekevät veroilmoituksensa ja verotus on toimitettu loppuun.

Asiakkaat ilmoittavat veroilmoitukselle esimerkiksi viime vuoden verotukseen vaikuttavia vähennyksiä ja muita kuluja, joista Verohallinnolla ei ole tietoa aiemmin. Yritykset puolestaan maksavat vuoden 2021 veroja vielä tämän vuoden puolella, jos ne ovat esimerkiksi viime vuonna maksaneet liian vähän ennakkoveroja.

Lopullisia tuloverotuksen luvut ovat, kun Verohallinto saa kaikkien asiakkaiden verotuksen päätökseen lokakuun 2022 loppuun mennessä.

Nousseet palkat kasvattivat henkilöiden tuloverokertymää

Henkilöiden tulovero kerrytti eniten veropottia myös vuonna 2021. Henkilöiden tuloveroa kertyi 33,7 miljardia euroa, mikä on 5,9 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020.

Suurin osa henkilöilta kerättävästä tuloverosta kerätään ennakonpidätyksinä, eli esimerkiksi palkasta vähennetään veroprosentin mukaan veron osuus, ennen kuin nettopalkka maksetaan palkansaajan tilille. Ennakonpidätyksiä tehdään myös työttömyysetuuksista ja eläkkeistä.

– Vuonna 2020 työttömyys ja lomautukset lisääntyivät paljon, minkä takia työttömyysetuudet kasvoivat ja palkoista kertynyt summa jäi aavistuksen vuotta 2019 pienemmäksi. Vuonna 2021 parantunut taloustilanne näkyi odotetusti reippaana palkkasumman kasvuna ja työttömyysetuuksien määrän vähenemisenä, vaikka työttömyysetuuksien määrä oli edelleen tavallista korkeammalla, ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnosta kertoo.

Yhteisöjen tuloveron verokertymän kasvu näyttää hurjalta

Yhteisöjen tuloveroa kertyi viime vuonna yhteensä 6,6 miljardia euroa, 1,8 miljardia (+38,1 %) enemmän kuin vuonna 2020 ja 554 miljoonaa (+9,1 %) enemmän kuin vuonna 2019. Yhteisöjen tuloveroa maksavat esimerkiksi osakeyhtiöt.

Osa verokertymän kasvusta johtuu siitä, että alkuvuodesta 2021 maksettiin vielä vuoden 2020 veroja.

– Moni yritys pelästyi koronatilanteen vaikutuksia keväällä 2020 ja pienensi reippaasti maksamiensa ennakkoverojen määrää. Kuitenkin jo syksyllä 2020 tilanne oli huomattavasti valoisampi. Moni yritys huomasikin, että oli maksanut veroja lopulta liian vähän ennakkoon vuonna 2020. Nämä verot tulivat maksettavaksi vasta viime vuoden alussa ja nostavat myös verokertymän kasvuprosenttia, Luokkanen kertoo.

Verohallinnon nyt luvut näyttävät, kuinka paljon veroja on kerätty viime vuonna. Osa viime vuonna kerätyistä veroista on kohdistunut verovuoteen 2020. Verovuoden 2021 veroja puolestaan maksetaan vielä vuoden 2022 puolella.

Tieto siitä, paljonko verovuoden 2021 yhteisöveron määrä tulee lopulta olemaan, selviää kun saadaan yhteisöjen veroilmoitukset myöhemmin keväällä.

Arvolisäkertymän kasvu kertoo kuluttajien luottamuksesta

Arvonlisäveroa kertyi viime vuonna yhteensä 20 miljardia euroa, mikä on 1,9 miljardia (+10,6 %) enemmän kuin vuonna 2020 ja 1,1 miljardia (+5,7 %) enemmän kuin vuonna 2019.

– Arvonlisäveroa kertyy enemmän, kun ihmiset kuluttavat enemmän. Useimmissa tavaroissa ja palveluissa on 24 prosentin arvonlisävero. Tammi-lokakuussa 2021 tätä arvonlisäveroa ilmoitettiin 12,2 prosenttia edellisvuotta enemmän, Luokkanen sanoo.

Vuonna 2020 arvonlisäverokertymän pienenemistä selittivät sekä yritysten tilanne että hallituksen koronatukitoimena yrityksille myönnetyt huojennetut maksujärjestelyt.

Muista verolajeista eniten nousi lähdeveroista kerättyjen veroeurojen määrä. Lähdeveroa kertyi viime vuonna yhteensä 1,1 miljardia euroa, mikä on peräti 718 miljoonaa (+176,1 %) enemmän kuin vuonna 2020. Suurin osa lähdeverosta kerätään yhtiöiden osakkailleen maksamista osingoista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)