Verkkouutiset

Verkkoon on tulossa uusi suomalainen muotimedia

Suomesta puuttuu muotibisnestä ja sen mahdollisuuksia esiintuova kanava, kertoo Muotikaupan Liitto.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vaate- ja jalkinekaupan edunvalvoja Muotikaupan Liitto kertoo alkavansa julkaista vuoden lopulla uutta muotibisnekseen keskittyvää verkkomediaa.

– Suomesta puuttuu muotibisnestä ja sen mahdollisuuksia esiintuova kanava kokonaan, kertoo Muotikaupan Liiton hallituksen puheenjohtaja Andreas Ögård tiedotteessa.

Pukeutumiskaupassa on hänen mukaansa kuitenkin suuria mahdollisuuksia.

– Se koskettaa jokaista kuluttajaa ja mahdollisia kohderyhmiä on loputtomasti, varsinkin kun katsotaan valtion rajojen ulkopuolelle, hän muistuttaa.

Kaupan liiton maaliskuussa julkistaman selvityksen mukaan Suomessa ostettiin muotikaupan tuotteita digitaalisesti yli miljardilla eurolla viime vuonna. Vaatteet ovat verkkokaupan toiseksi suurin tuoteryhmä kodintekniikan ja elektroniikan jälkeen, mutta ostokset tilataan useimmiten ulkomailta.

– Uusi media tarjoaa kanavan vahvistaa kotimaista muotikauppaa ja näyttää, että meilläkin on osaamista ja onnistumisia, Ögård painottaa.

Hän muistuttaa, että alalla on paljon pieniä ja keskisuuria tekijöitä ympäri Suomen.

– Olemme merkittävä työllistäjä, etenkin nuorille. Toimialalla on paljon mainettaan suurempi yhteiskunnallinen merkitys, jonka aiomme tehdä näkyväksi, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)