Verkkouutiset

Varoitus myllerryksestä: Venäjän järjestelmä muuttunut dramaattisesti

Koordinaation puute on tutkijan mukaan omiaan heikentämään presidentin sisäpoliittista asemaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän politiikassa parin viime vuoden aikana tapahtuneet muutokset ovat tohtori Tatjana Stanovajan mukaan kärjistäneet olennaisesti maan sisäistä ilmapiiriä. Kremlin silmissä kaikki ovat nyt joko vallanpitäjien puolella tai heitä vastaan – siis rikollisia.

– Presidenttikausien nollaaminen, oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin murhayritys sekä uusien kieltojen ja sortotoimien vyöry osoittavat kaikki, että Venäjän poliittinen järjestelmä on dramaattisesti muuttunut, Venäjän sisä- ja ulkopolitiikan analyysiin keskittynyttä R.Politik-ajatushautomoa johtava Tatjana Stanovaja sanoo Moskovan Carnegie-keskuksen julkaisemassa artikkelissa.

Myös Venäjän valtakoneiston sisällä on hänen mukaansa käynnissä myllerrys, jonka vaikutukset realisoituvat ennemmin tai myöhemmin.

–  Yksi Venäjän hallinnon keskeisistä uusista piirteistä on koordinaation puute. Yleinen konservatiivinen trendi on vahvistunut, mutta ylätason poliittinen kontrolli on samaan aikaan heikentynyt ja päätöksentekoprosessi sirpaloitunut. Aiempaa järjestelmää, jonka avulla Venäjän sisäpolitiikkaa valvottiin ja jonka avulla Kreml kykeni muokkaamaan poliittista pelikenttää mieleisekseen, ei enää ole, hän toteaa.

Opposition mielenilmauksia murskataan hänen mukaansa niin kovaotteisesti, että voidaan puhua poliittisesta puhdistuksesta. Sitä kuitenkin toteutetaan koordinoimattomasti ja vailla yhtenäistä strategiaa tai käsitystä tukahduttamistoimien seurauksista.

Presidentti altistuu manipuloinnille

Presidentti Vladimir Putin on Stanovajan mukaan etäännyttänyt itsensä sisäpolitiikan rutiinikysymyksistä jo kauan sitten, mutta aikonee silti istua vallan huipulla pitkälle 2030-luvulle saakka.

– Hän säilyttää järjestelmää pikemminkin kuin kehittää sitä. Sen sijaan, että poliittisista sortotoimista vastaisi pieni piiri, niistä on tullut tuhansien virkailijoiden työtä, eikä yksikään heistä kanna minkäänlaista henkilökohtaista poliittista vastuuta. Ihmisiä vainotaan nyt automaattiohjauksella, mikä tarkoittaa, että kuka tahansa voidaan määritellä ”hallinnon vastaiseksi” asemastaan tai yhteyksistään riippumatta, Stanovaja sanoo.

– Tämä kollektiivinen vastuun puute on johtanut siihen, että sisäpolitiikasta vastaavat henkilöt eivät koe olevansa vastuussa siitä, mitä Navalnyille tapahtuu, koska turvallisuuspalvelu FSB on sen takana. FSB ei taas koe vastuuta oppositiojohtajan vainoamiseen liittyvästä poliittisesta riskistä, koska se ei kuulu FSB:lle vaan vastuuhenkilöille presidentinhallinnossa, hän toteaa.

Sekava tilanne vallan huipulla mahdollisine heijastusvaikutuksineen tekee Stanovajan mukaan Putinin aseman aiempaa haavoittuvammaksi.

– Hän on muuttumassa symboliksi, jonka institutionaalinen arvo kasvaa, mutta henkilökohtainen vaikutusvalta hiipuu. Putinin hallinto ei ole enää Putinin, vaan jatkaa laajenemistaan ja muuttaa presidentin manipuloinnin subjektista sen objektiksi, Stanovaja ennustaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)