Verkkouutiset

Venäläissenaattori vaatii unohtamaan Ukrainan ja hyväksymään Krimin valtauksen

Aleksei Puškov houkuttelee Saksaa irti EU:n pakoterintamasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vaikutusvaltainen Venäjän parlamentin ylähuoneen jäsen Aleksei Puškov kehottaa Saksaa normalisoimaan suhteensa Venäjän kanssa. EU:n Venäjälle asettamat pakotteet ovat duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana aiemmin toimineen Puškovin mukaan seurausta Puolan ja Liettuan vihamielisestä politiikasta, eivät Venäjän omista toimista.

Se, että Saksan ja Venäjän väliset suhteet ovat Krimin valtauksen ja Ukrainan sodan myötä huonontuneet, ei hänen mielestään myöskään liity siihen, miten Venäjä on toiminut.

– Venäjä ja Saksa eivät tehneet mitään väärää kahdenvälisissä suhteissaan. Venäjä ei toiminut vastoin Saksan etuja. Me vain reagoimme laittomaan vallanvaihtoon Ukrainassa ja mukauduimme Krimin asukkaiden tahtoon, Puškov sanoo.

– Ennen Ukrainan konfliktia Saksalla oli erityinen taloussuhde ja etuoikeutettu poliittinen suhde Moskovan kanssa, hän jatkaa.

Saksa on Puškovin mukaan joutunut Venäjä-vastaisten EU-maiden panttivangiksi.

– Ihmettelen, miksi Saksa kiinnittää niin paljon huomiota niihin eikä kuuntele niitä EU-maita, jotka suosivat tasapainoisempaa suhtautumista Venäjään.

Puškov esittää näkemyksiään saksalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan keskittyneen Körber-säätiön tuoreessa julkaisussa. Hänen viestinsä voidaan nähdä osana Kremlin johdonmukaista pyrkimystä EU:n pakoterintaman hajottamiseksi, mutta myös signaalina Saksan seuraavalle hallitukselle.

– Suhteiden parantaminen on mahdollista. Venäjällä ja Saksalla ei ole aluekiistoja. Me kunnioitamme Saksan poliittista järjestelmää, eikä Saksa tavoittele vallanvaihdosta Venäjällä, Puškov sanoo.

 

Aleksei Pushkov ja silloinen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini vuonna 2013. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
”Unohtakaa Ukraina”

Venäjä ei senaattori Puškovin mukaan aloittanut konfliktia Ukrainassa. Saksassa ei hänen mielestään pitäisi ylipäätään kiinnittää kovin suurta huomiota siihen, mitä Ukrainassa tapahtuu.

– Saksa tekisi viisaasti keskittyessään enemmän pitkän aikavälin strategiaan. Ukraina ei ole sen enempää maailmanpolitiikan keskipiste kuin mitään, mistä Saksan tulevaisuus olisi riippuvainen, hän sanoo.

Huonojen Venäjä-suhteiden Puškov väittää heikentävän Saksan painoarvoa kansainvälisillä foorumeilla.

– Siksi tervehdin ilolla ehdotusta, jonka mukaan Krim tulisi nähdä tapahtuneena tosiasiana eikä esteenä suhteiden normalisoinnille Venäjän kanssa. Meidän pitäisi päästä ohi kriisistä. Se on ainoa järkevä vaihtoehto, hän sanoo.

Puhuessaan Krimistä Puškov tarkoittaa Ukrainalle kuuluvan niemimaan vuonna 2014 tapahtunutta miehitystä ja liittämistä Venäjään. Sen hyväksymistä ”pysyvänä tilapäisratkaisuna” esitti Saksan vapaiden demokraattien puheenjohtaja Christian Lindner viime kesänä.

Puškov toistaa Kremlin tavanomaisen viestin, jonka mukaan Venäjän toimintaa ei tulisi arvostella kansainvälisen oikeuden vastaisena.

– Jos Saksan hallitus katsoo Venäjän rikkoneen kansainvälistä oikeutta Ukrainassa, sen pitäisi johdonmukaisuuden nimissä syyttää myös Yhdysvaltoja hyökkäyksestä Irakiin, Natoa toimistaan Libyassa ja Kosovon erottamista Serbiasta. Pitääkö kansainvälistä oikeutta noudattaa vain joissain tilanteissa, mutta ei toisissa – varsinkaan sellaisissa, joissa sitä rikkovat Saksan hallituksen liittolaiset?

Ukrainan senaattori Puškov leimaa puolittain romahtaneeksi, valtavan korruption riivaamaksi valtioksi, jolla ei voi olla edellytyksiä eurooppalaisen perheen jäseneksi.

Transparency Internationalin viimeksi julkaisemassa kansainvälisessä korruptiovertailussa Ukraina sijoittui jaetulle 131. sijalle – yhdessä Venäjän kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)