Verkkouutiset

Tarton Raatihuoneentorilla oli hiljaista 6. lokakuuta 2021. . LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

”Venäläiset odottavat Venäjällä Pfizeria ja Virossa Sputnikia”

Venäläisasiantuntijan ennustama huonoin skenaario on toteutumassa Virossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viroa koettelee koronan kolmas aalto, jonka tapausluvut ylittävät jo viime maaliskuun ennätykset. Uusien tapauksia on noin 2000 ja tartuntaluku pyörii 1600 tienoilla. Virossa rokotettujen osuus on jäänyt 57,1 prosenttiin. Sairaalahoidossa olevista koronapotilaista täysin rokotettuja on 30 prosenttia.

Tällaisesta tilanteesta Moskovan valtionyliopiston biotekniikan ja bioinformatiikan professori Mihail Gelfand varoitti virolaisessa tiedejulkaisussa Forte jo viime kesäkuussa. Hänen mukaansa tilanne altistaa uusien vaarallisempien koronamutaatioiden syntymiselle, jos noin reilu puolet on rokotettu ja toinen puolisko rokottamatta. Tällöin virus alkaa levitä molempien ryhmien joukossa.

Virossa rokotettujen ja rokottamattomien suhde noudattelee osittain kansallisuusjakaumaa, vaikka rokotevastaisia on virolaistenkin joukossa. Monet vironvenäläisistä odottavat, että Venäjän presidentti Vladimir Putin tulisi heitä henkilökohtaisesti rokottamaan Sputnikilla, kuten virolaistoimittaja ilmaisee alustukseksi tuoreimmassa Gelfandin Forte-haastattelussa.

– Se on huvittavaa, koska Venäjällä venäläiset tällä hetkellä kieltäytyvät Sputnikista ja odottavat Pfizeria. Vaikuttaa, että tämä on tällä hetkellä tyypillistä koko Itä-Euroopalle: tilanne on sama Baltiassa, Bulgariassa, Romaniassa, Puolassa jne.. En osaa sanoa liittyykö se alueen kommunistiseen menneisyyteen, koska en ole valtio-oppinut. Mutta mahdollista, kommentoi Gelfand.

Gelfandin mukaan helpoin poispääsy tilanteesta on alkaa vaativia kaikissa julkisissa paikoissa ja ihmisläheisissä ammateissa todistusta rokotuksesta.

– Tietysti sen myötä aletaan karjua, että rikotaan rokottamattomien oikeuksia jne. Mutta se on täyttä roskaa. Jos teillä on ripuli, päästetäänkö teitä töihin ravintolaan? Tietysti teidän oikeuksianne rajataan, mutta ravintolan asiakkaat ovat siitä kiitollisia. Ei kuppapotilaitakaan päästetä naisten läheisyyteen!

Gelfand myös ehdottaa, että jos ihmiset ovat periaatteellisesti rokotuksia vastaan, tehköön kolmen päivän välein PCR-testin. Vaikka Virossa sairaalahoitoon joutuneiden rokotettujen osuus on suuri eikä rokote suojaa sataprosenttisesti, on se tärkein keino pandemiaan vastaan.

– Länsi-Euroopassa ja Japanissa on pian lähes kaikki rokotettu. Sen ansiosta Israelissa kuoli torstaina koronan aiheuttamaan sairauteen vain yksi ihminen. Venäjällä on koronan seurauksena kuollut pian lähes 20 kertaa enemmän ihmisiä kuin Neuvostoliiton Afganistanin-sodassa, Gelfand vertaa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)