Venäläiset tunnuksettomat joukot piirittivät ukrainalaista varuskuntaa Krimillä maaliskuussa 2014. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Venäläisen palkkasotilaan leski Syyria-tappioista: Heidät heitettiin taisteluun kuin siat

Miehen uskotaan kuolleen Yhdysvaltain johtaman liittouman pommituksissa helmikuun alussa.

Venäläisten palkkasotilaiden käyttö Syyriassa saa voimakasta kritiikkiä taisteluissa kuolleeksi uskotun venäläisen palkkasotilaan leskeltä, kertoo Radio Free Europe. Miehen uskotaan kuolleen Syyriassa helmikuun alussa, kun Yhdysvaltain johtama liittouma pommitti Syyrian hallitusta tukevia joukkoja, jotka olivat hyökkäämässä kurdijoukkoja vastaan.

”Haluaisin, että kaikki muistaisivat mieheni. Mutta ei vain häntä, vaan kaikki ne miehet jotka kuolivat siellä turhaan. Siinä ei ole mitään järkeä. Minne heidät lähetettiinkin, puolustusta ei ollut. Heidät vain heitettiin taisteluun, kuin siat”, hän sanoo.

Lesken mukaan mies oli osallistunut ennen Syyriaa myös taisteluihin Itä-Ukrainassa ja saanut myös ansiomerkin ”urheudestaaan ja sankaruudestaan Novorossian venäjänkielisen väestön puolustamisesta”.

Jopa 200 venäläisen on arvioitu kuolleen helmikuun alun pommituksissa. Venäjän valtio on kiistänyt tapahtuneen ja todennut kyseessä olevan klassinen esimerkki disinformaatiosta. Lehtitietojen mukaan Syyriaan on kuitenkin palkattu ainakin 600 venäläisen Wagner-palkkasotilasryhmän taistelijaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt