Jos Kiina ja Venäjä yhdistäisivät sotilaallisen voimansa Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia vastaan, seuraukset voisivat olla arvaamattomia. Vaikka maiden asevoimien yhteistyö on viime vuosina tiivistynyt, huolet ovat kahden amerikkalaisasiantuntijan Eugene Rumerin ja Richard Sokolskyn mukaan silti ennenaikaisia.
– Moskovan ja Pekingin suhteet ovat todellakin paremmat kuin koskaan, ja naapuruksilla on meneillään korkean profiilin puolustusyhteistyöhankkeita. Suhde kuitenkin jää kauas liittoutumasta eikä näytä sellaisen suuntaan etenevän, he kirjoittavat ajatushautomo Carnegien julkaisemassa artikkelissa.
– Kiinan ja Venäjän puolustusyhteistyössä on huomionarvoisempaa viesti, jonka se lähettää maailmalle – ja etenkin Washingtoniin, kuin sen operatiivinen käytännön hyöty, he toteavat.
Toistaiseksi kyse on siis enemmänkin paperitiikeristä kuin eksistentiaalisesta uhasta lännelle.
Eugene Rumer ja Richard Sokolsky työskentelevät Carnegien Venäjä ja Euraasia -tutkimusohjelmassa. Rumer on ennen nykyistä tehtäväänsä toiminut muun muassa tiedusteluasiantuntijana Yhdysvaltain hallinnossa. Sokolskylla on takanaan lähes 40-vuotinen ura maansa ulkoministeriössä.
Rajalla 50 divisioonaa
Keskinäisen sotilasyhteistyön suurin etu sekä Venäjän että Kiinan näkökulmasta on amerikkalaisarvion mukaan siinä, että se vapauttaa molemmat maat sijoittamasta merkittävää osaa joukoistaan maiden yhteiselle noin 4[nbsp]000 kilometriä pitkälle rajalle.
– Kylmän sodan vastakkainasettelun aikana Neuvostoliitto oli sijoittanut sinne jopa 50 divisioonaa, joilla oli rajan toisella puolella vastassaan vielä suurempi määrä kiinalaisia divisioonia (julkistetun CIA:n arvion mukaan 59). Kun tämä ei enää ole tarpeen, Venäjä on vapautunut kohtaamaan Naton Euroopassa ja Kiina puolestaan Yhdysvallat liittolaisineen Aasian ja Tyynenmeren alueella, Rumer ja Sokolsky sanovat.
– Tämän kylmän sodan jälkeisen strategisen asetelman muutoksen merkitystä molemmille maille on mahdotonta yliarvioida, he toteavat.
Kiina ja Venäjä järjestävät myös ”yhteisiä” sotaharjoituksia. Ne ovat heidän mukaansa kuitenkin tosiasiassa useimmiten rinnakkaisia, eikä niihin sisälly taktista tai operatiivista koordinointia, jolla tähdättäisiin yhteistoimintakyvyn kehittämiseen sotaoloissa. Niissäkin on siis kyse pikemminkin geopoliittisesta poseerauksesta kuin askelista kohti sotilaallista liittoutumista.
Yhä riippuvaisemmaksi
Kun Venäjä ei pysty enää talouspakotteiden vuoksi hyödyntämään läntistä teknologiaa, maan sotateollisuus on kääntänyt Rumerin ja Sokolskyn mukaan katseensa kohti Kiinaa.
– Tämä trendi todennäköisesti jatkuu, ja Venäjän asekehitys tulee yhä riippuvaisemmaksi kiinalaisesta teknologiasta niin kauan kuin Peking on halukas sitä myymään, he sanovat.
– On paljastavaa, että Kremlin rummuttama puolustusyhteistyö Pekingin kanssa ei juuri ole lieventänyt Venäjän asevoimien keskeisiä puutteita miehittämättömien ilma-alusten, elektronisen sodankäynnin ja tavanomaisten täsmäasejärjestelmien osalta. Kiinan ja Venäjän puolustusyhteistyö on tuottanut selvästi suurempia hyötyjä Kiinalle kuin Venäjälle, he toteavat.
– Moskovasta onkin tulossa ajan myötä yhä riippuvaisempi Pekingistä niin kauan kuin vastakkainasettelu Naton kanssa jatkuu, Rumer ja Sokolsky arvioivat.
