Verkkouutiset

Venäjän uusia ydinaseita Suomenkin lähelle – Norjan tiedustelulta varoitus

Testivaiheessa olevia asejärjestelmiä pidetään riskialttiina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjä testannut ja sijoittanut uusia vielä kehitysvaiheessa olevia ydinasejärjestelmiään maan pohjoisosiin Norjan ja Suomen lähialueilla.

Norjan tiedustelupalvelun tuoreessa vuosiraportissa varoitetaan asejärjestelmistä kuten itsenäisestä ydinkäyttöisestä Poseidon-jättiläistorpedosta sekä ydinkäyttöisestä Burevestnik-risteilyohjuksesta. Niiden tavoitteeksi kerrotaan vastustajien ohjuspuolustusten kiertäminen sekä Venäjän tavanomaisten aseiden suhteellisen alivoiman kompensointi. Uudenlaiset ydinaseet tekevät raportin mukaan asevarustelun rajoittamisesta monimutkaisempaa kuin kylmän sodan aikana.

– Olemme huolissamme siitä, ettei uusi Start-sopimus riitä kattamaan uutta teknologiaa, Norjan tiedustelun päällikkö vara-amiraali Nils Andreas Stensønes selvittää Independent Barents Observerille.

Aseita on testattu Barentsinmerellä, Vienanmerellä, Kuolan niemimaalla ja Novaja Zemljassa. Stensønes kutsuu näitä ”Norjan lähialueeksi”. Suomen pohjoisimmat osat ovat yhtä lähellä testipaikkoja.

Independent Barents Observerin mukaan raportissa todetaan, että Venäjä katsoo NATO:n ja Yhdysvaltojen heiluttavan strategista tasapainoa, ja tämän saattavan muodostaa Venäjän näkökulmasta ”eksistentiaalisen uhan”, joka voisi jopa oikeuttaa ydinaseiden käytön.

Maailmanlopun torpedo ja epäonninen ohjus

Poseidonia ja Burevestnikia on luonnehdittu sarkastisesti Venäjän presidentti Vladimir Putinin ”ihmeaseiksi”. Presidentti suitsutti asejärjestelmiä Venäjän kansakunnan tilaa käsitelleessä puheessaan vuonna 2018.

Etenkin Burevestnik on herättänyt runsaasti ihmettelyä. Rakettimoottorilla laukaistava risteilyohjus siirtyy lennossa käyttämään pientä ydinreaktoria. Voimanlähteen on määrä antaa sille käytännössä rajaton kantama. Yhdysvallat kehitti vastaavaa SLAM-nimellä tunnettua ohjusta jo 1950- ja 1960-luvuilla. Valtavat määrät säteilyä ympäriinsä sylkenyt ohjus kuopattiin kuitenkin jo alkumetreillä täysin epätarkoituksenmukaisena.

Venäjän Burevestnik-projekti on tiettävästi edennyt kehnosti. Eri lähteissä on kerrottu useista onnettomuuksiin päättyneistä testeistä. Venäjän uskotaan myös hukanneen yhden ohjuksen epäonnistuneen koelaukaisun jälkeen.

Kaksi vuotta sitten elokuussa Pohjois-Venäjän Arkangelissa sotilastukikohdan lähellä tapahtunut viiden ihmisen hengen vaatinut räjähdys on liitetty Burevestnikin testauksen yhteydessä tapahtuneeseen onnettomuuteen. Räjähdyksen jälkeen havaittu säteily herätti tuolloin kansainvälistä huomiota.

Burevestnikia tuskin saadaan Venäjän asevoimien käyttöön vielä toviin. Ilmeisen riskialttiiden testien on kuitenkin varoitettu jatkuvan pohjoisessa.

”Maailmanlopun torpedoksi” tituleerattu Poseidon on mitä ilmeisimmin huomattavasti Burevestnikia valmiimpi ja aseita saattaa jo olla Venäjän laivaston käytössä. Venäjän laivaston on kerrottu testanneen torpedon laukaisua sukellusveneestä jo vuonna 2019.

Verkkouutiset kertoi tässä jutussa väitteistä, joiden mukaan Venäjä aikoo varastoida useita Poseidon-torpedoja Okolnajan lahdella noin 170 kilometrin päässä Suomen rajalta sijaitsevaan pohjoisen laivaston ammusvarastoon. Samassa tukikohdassa säilytetään jo nyt esimerkiksi mannertenvälisiä Bulava-ohjuksia.

Verkkouutiset on kertonut alun perin Status-6 ja Kanyon-nimillä tunnetusta Poseidonista esimerkiksi tässä jutussa.

Mannertenvälisen torpedon tarkoituksena on kasvattaa Venäjän kykyä niin kutsuttuun ydinsodan toiseen iskuun. Torpedon valtava ydinkärki aiheuttaisi vihollisen rannikolla räjähtäessään radioaktiivisen tsunamin. Mahdollisesti jopa noin 70 solmun nopeuksiin yltävää ja erittäin syvälle sukeltavaa asetta on pidetty vaikeasti havaittavana ja tuhottavana. Poseidonin ydinkärjen uskotaan olevan niin kutsuttu kobalttipommi, joka on suunniteltu tuottamaan mahdollisimman suuri radioaktiivinen laskeuma.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)