Verkkouutiset

Venäjän tiedustelun kenraalia epäillään Espanjan horjuttamisesta

Kataloniassa tunnistettu GRU-upseeri on operoinut Euroopassa vähintään kymmenen vuoden ajan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Espanjan oikeusviranomaiset ovat ryhtyneet selvittämään Venäjän sotilastiedustelu GRU:n kenraalin osallisuutta epävakauden lietsomiseen Kataloniassa.

– Kenraali Denis Sergejev – venäläisvakooja, joka matkusti Barcelonaan vuoden 2017 lokakuun 1. päivän Katalonian laittoman kansanäänestyksen aattona – on toteuttanut kumouksellisia operaatioita noin tusinassa Euroopan ja Aasian valtioita, espanjalaislehti El País kertoo.

Lehden mukaan kenraali Sergejev on tunnistettu muun muassa Britanniassa ja Bulgariassa, joissa hän on toiminut peitehenkilöllisyyden Sergei Fedotov turvin. Läntiset tiedustelupalvelut ovat yhdistäneet GRU:n yksikkö 29155:een linkitetyn Sergejevin useisiin Euroopassa tapahtuneisiin murhayrityksiin.

– Tämä agentti on operoinut vähintään vuosikymmenen ajan kenraalin arvoisena eri maissa. Aluksi hän toimi todellisella identiteetillään, myöhemmin Sergei Fedotovina, El País toteaa.

Nyt Espanjan korkein oikeus tutkii lehden mukaan vaaralliseksi luokitellun agentin roolia Katalonian ja välillisesti koko Espanjan poliittisiin horjuttamispyrkimyksiin.

– Vielä alkuvaiheessa oleva tutkinta viittaa siihen, että venäläisvakoojan toimet Kataloniassa eivät olleet koordinoituja itsenäisyysliikkeen johtohahmojen kanssa, vaan tavoitteena oli pikemminkin hyödyntää kriisiä Espanjan epävakauttamiseksi, lehti kirjoittaa.

Espanjalaisen Real Instituto Elcano -ajatushautomon vanhempi tutkija Félix Arteaga sanoo kenraali Sergejevin ja tämän GRU-yksikön toiminnan asemoituvan osaksi Venäjän yleisempää toimintamallia Euroopassa. GRU ja Venäjän muut tiedustelupalvelut ovat hänen mukaansa vuodesta 2014 alkaen laajentaneet toimintaansa ulkomailla.

– Ne ovat siirtyneet tiedonhankintaan liittyvistä peitetyistä toimista näkyvämpiin. Tarkoituksena on osoittaa niiden vaikuttamiskyky, Arteaga arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)