Verkkouutiset

Venäjän testi meni pieleen – uusi ydinohjus hukassa

Venäjä etsii kokeessa kadonnutta ydinkäyttöistä risteilyohjusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Amerikkalaistiedustelun mukaan Venäjä on kadottanut kehitysvaiheessa olevan ydinkäyttöisen risteilyohjuksensa koelaukaisussa, CNBC uutisoi.

Venäjän on aiemmin uutisoitu testanneen ohjusta viime vuoden aikana. Amerikkalaistiedustelun mukaan testit ovat epäonnistuneet. Nyt venäläisten kerrotaan etsivän kokeessa Barentsinmerelle marraskuussa hävinnyttä ohjusta.

Amerikkalaiseen tiedusteluraporttiin perehtyneiden lähteiden mukaan operaatioon osallistuu kolme alusta, joista yksi on varustettu käsittelemään radioaktivista materiaalia. Raportissa ei mainita kadonneen ohjuksen mahdollisiesti muodostamaa säteilyvaaraa.

Presidentti Vladimir Putin esitteli Venäjän uusia superaseita maaliskuussa kansakunnan tilaa käsitelleessä puheessaan. Ydinkäyttöinen risteilyohjus oli aseista kenties erikoisin ja väitteisiin asejärjestelmästä suhtauduttiin ensin varsin skeptisesti.

CNBC:n tietojen mukaan Venäjä on kokeillut ohjuksia neljästi viime vuoden marraskuun ja tämän vuoden helmikuun välillä. Kaikkien kokeiden on kerrottu päättyneen ohjusten maahansyöksyyn. Pisin testilento kesti amerikkalaislähteiden mukaan hieman yli kaksi minuuttia ja lyhin vain neljä sekuntia. Venäjä on kiistänyt epäonnistumiset.

Venäjän kerrotaan kehittäneen ohjusta jo 2000-luvun alusta lähtien. Ohjus laukaistaan tavanomaisella rakettimoottorilla, minkä jälkeen sen on tarkoitus siirtyä käyttämään reaktoria. Amerikkalaisarvion mukaan epäonnistuneet testit osoittavat, ettei reaktoria ole saatu toimimaan halutulla tavalla.

Yhdysvallat kehitti vastaavaa asetta jo 1950- ja 1960-luvuilla. SLAM-hanke kuopattiin kuitenkin tarpeettomana. Ohjus olisi levittänyt ympäristöön valtavasti säteilyä eikä sillä ollut mitään käytännön etuja mannertenvälisiin ballistisiin ohjuksiin verrattuna.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)