Verkkouutiset

Venäjän sotasuunnitelmaa: Koko maa kytketään pois internetistä

Venäjä on rakentanut kattavan sisäisen viestintäverkon armeijalle ja viranomaisille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verkon kapasiteettia on jatkuvasti lisätty, joten sotatilanteessa koko maa voitaisiin eristää globaalista internetistä.

– Olemme valmiita mihin tahansa tilanteeseen, presidentti Vladimir Putinin neuvonantaja Herman Klimenko totesi NTV-kanavalla maaliskuun alussa.

Klimenkon mukaan koko maan siirtäminen sisäiseen verkkoon olisi silti hyvin haastavaa. Hän toteaa, että siirtymäprosessi olisi ”kivulias”.

Venäjän hallitus otti jo vuonna 2016 käyttöön armeijalle ja hallinnolle tarkoitetun suljetun tietoverkon. Verkko muistuttaa rakenteeltaan internetiä, mutta sinne pääsee vain armeijan kehittämällä käyttöjärjestelmällä.

– Yhdysvaltain armeija käyttää lukuisia eri verkkoja. Heidän järjestelmässään on liian monta yhteyspistettä julkisen internetin kanssa, minkä vuoksi järjestelmä on altis tietomurroille, FAITID-säätiön tutkija Dmitri Burkov toteaa.

Putin on kutsunut internetiä ”CIA:n projektiksi”, minkä vuoksi Venäjä on pyrkinyt vähentämään riippuvuutta ulkomaisesta informaatioteknologiasta.

– Mihin tahansa internetiin kytkettyyn laitteeseen voidaan murtautua, Klimenko toteaa.

Vuonna 2010 aloitetun projektin tarkoituksena oli kehittää hallinnon käyttöön Linux-pohjainen käyttöjärjestelmä. Näin maa pääsisi eroon Microsoftin tuotteista.

Venäjä on myös kehittänyt vaihtoehtoista DNS-järjestelmää Brasilian, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan kanssa, kertoo Defense One -julkaisu.

Asiantuntijoiden mukaan irtautuminen internetistä olisi todellisuudessa hyvin raju toimenpide, millä olisi myös valtavia vaikutuksia Venäjän talouteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)