Verkkouutiset

Venäjän sotakoneet testasivat Natoa ja Suomea

Ilmatilaa lähestyviä Venäjän koneita on tunnistettu sekä Itämerellä että Pohjanmerellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän ilmavoimien toiminta Suomen lähialueilla on ollut kuluvan viikon aikana vilkasta. Nato kertoo hävittäjiensä toteuttaneen kahden päivän aikana tunnistuslentoja Virosta, Norjasta ja Britanniasta käsin, kun venäläiskoneet ovat lähestyneet läntisen puolustusliiton ilmatilaa.

Baltian ilmavalvontaoperaatiossa päivystävät puolalaishävittäjät nousivat Naton mukaan tiistaina virolaisesta tukikohdasta tunnistamaan kaksi Venäjän ilmavoimien strategista Tu-160-pommikonetta sekä niitä saattaneet hävittäjät ja tutkavalvontakoneen. Myös Tanskan ilmavoimat kävi tunnistamassa venäläisosaston myöhemmin samana päivänä.

Venäjän puolustusministeriön julkaiseman tiedotteen mukaan Tu-160-koneet lensivät Itämeren yllä yli kahdeksan tuntia. Myös Suomen ilmavoimien F/A-18 Hornet -hävittäjät ja Ruotsin JAS 39 Gripenit kävivät tunnistamassa venäläisosaston sen suorittaman tehtävän aikana, ministeriö kertoo.

Puolan ilmavoimien rotaatiovuoro Naton ilmavalvontaoperaatiossa Baltiassa päättyi torstaina. Puolalaisosaston tilalla Viron Ämarissa on nyt viisi Ranskan ilmavoimien Mirage 2000-5-hävittäjää ja noin 200 sotilasta.

Venäläistoimintaa myös Pohjanmerellä

Keskiviikkona Norjan ilmavoimien hävittäjät toteuttivat kaksi tunnistustehtävää, kun venäläiset partiokoneet lähestyivät Naton ilmatilaa Norjan rajan tuntumassa. Norjalaisen F-16-hävittäjän tekemän ensimmäisen tunnistuslennon jälkeen Britannian kuninkaalliset ilmavoimat (RAF) lähetti Lossiemouthin tukikohdassaan Skotlannissa hälytysvalmiudessa olleen Typhoon-hävittäjän saattamaan venäläiskoneita kohti Pohjanmerta.

Venäläiskoneet operoivat Naton ilmoituksen mukaan Pohjanmeren yllä, kunnes kääntyivät pohjoiseen norjalaisten F-35-hävittäjien saattamina.

– Kaikki tunnistuslennot toteutettiin ammattimaisesti ja osoittaen, että Naton hävittäjät koko liittokunnan alueella ovat edelleen valmiina turvaamaan liittolaisvaltioiden ilmatilaa 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä, Saksan Ramsteinissa toimiva Naton ilmaesikunta toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)