Verkkouutiset

Venäjän sairaalan mukaan Aleksei Navalnyi kärsi matalasta verensokerista

Oppositiojohtajan uskotaan tulleen myrkytetyksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aleksei Navalnyitä hoitaneen sairaalan mukaan oppositiojohtaja tuupertui matalan verensokerin vuoksi.

Omskin sairaalan johtava lääkäri kertoo videolla (alla) diagnoosina olevan tällä hetkellä, että Navalnyi kärsii aineenvaihduntaongelmista ja että hän menetti aiemmin tajuntansa mahdollisesti matalan verensokerin takia. Sairaala on kertonut myös, ettei mitään myrkkyä ole löydetty.

Julkisuudessa tähän mennessä olleiden tietojen perusteella väitteet ovat vähintäänkin erikoisia. Aleksei Navalnyin epäillään tulleen myrkytetyksi Tomskin lentokentällä. Hän alkoi voida huonosti lentokoneessa ja kone laskeutui Omskiin. Siellä mies kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Navalnyi huutaa tuskissaan paikalla kuvatulla videolla. Navalnyi vaivutettiin sairaalassa keinotekoiseen koomaan ja kytkettiin hengityskoneeseen.

Perjantaina uutisoitiin, että Aleksei Navalnyille on tarjottu hoitoa niin Saksassa kuin Ranskassakin. Venäläislääkärit ovat kuitenkin kieltäytyneet siirtämästä häntä. Navalnyin tukijoiden mukaan sairaalaan jääminen vaarantaa oppositiojohtajan hengen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)