Verkkouutiset

Venäjän peitteli ydinonnettomuuden uhreja

Turvallisuuspalvelu FSB ei kertonut lääkäreille, että hoitoon toimitetut olivat säteilysairaita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Arkangelin sotilastukikohdassa tapahtui ydinkäyttöisen ohjuksen testauksen yhteydessä 8. elokuuta ydinonnettomuus, josta Verkkouutiset uutisoi tässä.  Venäjän energiavirasto vahvisti 12. elokuuta, että uusien aseiden kehittelytyöhön liittyvässä onnettomuudessa kuoli viisi tutkijaa.

The Moscow Times kertoo, että onnettomuudella oli säteilyuhreja, mutta siitä ei kerrottu edes hoitohenkilökunnalle. Lääkäreille sanottiin kyseessä olevan vain räjähdysonnettomuuden uhreja, kun moskovalaissairaalaan tuotiin kolme alastonta miestä läpinäkyvässä muovisäkissä.

Nyt yhdeltä potilaita hoitaneelta lääkäriltä on löytynyt lihaskudoksesta radioaktiivista Cesium 137 -isotooppia, joka on uraani 235:n ydinreaktiossa syntyvä sivutuote. Tartunta olisi ollut yksinkertaisesti estettävissä pesämällä huolellisesti potilas, mutta lääkäreille ei edes kerrottu, mitä hoitoon tuoduille oli tapahtunut.

– Ei kukaan – ei sairaalan johtajat, ei terveysministeriön virkamiehet, ei paikallishallinnon edustajat tai kuvernööri – kertonut, että potilaat olivat radioaktiivisia. Sairaalan työntekijöillä oli epäilyksensä, mutta kukaan ei kehottanut suojautumaan, valitti nimettömänä yksi sairaalan kirurgeista lehdelle.

Henkilöstö on vihainen viranomaisille siitä, ettei säteilyvaarasta kerrottu.

– Vähintäänkin voi sanoa henkilökunnan olevan raivoissaan. Tämä on julkinen sairaala. Emme olleet lainkaan varautuneet tällaiseen ja myös muut ihmiset olisivat voineet saada tartunnan, huomautti yksi lääkäreistä.

FSB vaati myöhemmin henkilökunnalta allekirjoitukset vaitiololupauksiin. The Moscow Times huomauttaa, että Venäjän viranomaiset vaikuttavat toimivan samaan tapaan kuin vuonna 1986 neuvosto-Ukrainassa tapahtuneen Tshernobylin ydinonnettomuuden aikana.

Onnettomuuspaikan läheisyydessä sijaitseva Njonoksan kylä evakuoitiin vasta neljä päivää myöhemmin, vaikka onnettomuuden jälkeiset säteilyarvot olivat alueella lähes 20 kertaa yli normaalirajojen. Lopulta viranomaiset kiistivät koko evakuoinnin edes tapahtuneen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)