B-52-pommikone valmistautuu ilmatankkaukseen. / U.S. Air Force photo/Tech. Sgt. Travis Edwards

Venäjä sanoo USA:n valmistautuvan käyttämään ydinaseita Euroopassa

Venäjän ulkoministeriö syyttää Euroopan valtioiden toimintaa järjettömäksi.

Yhdysvallat valmistautuu käyttämään ydinseita Euroopassa, Venäjän ulkoministeriön ydinasevalvonnasta vastaavan osaston johtaja Vladimir Ermakov sanoo.

– Ikävä kyllä jotkut Washingtonista riippuvaiset maat teeskentelevät, ettei mitään tapahdu tai yksinkertaisesti pelkäävät edes ajatella, miten provosoivaa on, että ydinaseiden käyttöä valmistellaan 2000-luvulla Euroopan alueella yhteistyössä sellaisten valtioiden kanssa, joilla ei ole ydinaseita, Ermakov toteaa Venäjän valtion media Sputnikin mukaan.

Hänen mukaansa ydinaseriisunnasta on mahdotonta keskustella, kun ”sivistyneet Euroopan valtiot jatkavat järjetöntä itsensä asettamista alttiiksi ydinkatastrofille ja täydelliselle itsetuholle”.

Samassa venäläisuutisessa kritisoidaan myös ydinaseiden laukaisemiseen kykenevien amerikkalaisten B-52-pommikoneiden Euroopan lentoja. Yhdysvalloilla on ollut jo pitkään taktisia ydinpommeja tukikohdissa Nato-maissa Belgiassa, Hollannissa, Italiassa, Saksassa ja Turkissa. Britannialla ja Ranskalla on lisäksi omat ydinasearsenaalinsa.

Vladimir Ermakov varoitti huhtikuussa Euroopan valtioita osallistumisesta harjoituksiin, joissa harjoitellaan myös ydinaseiden käyttöä. Hänen mukaansa ne voivat johtaa katastrofiin. Ermakovin mukaan Euroopan on ymmärrettävä ”tällaisen hullun toiminnan” riskit.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt