Verkkouutiset

Venäjän ”maailmanlopun torpedoa” ei ole saatu toimimaan

Amerikkalaistiedustelun mukaan uusi ydinase saadaan käyttöön aikaisintaan 2027.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän presidentti Vladimir Putinin suitsuttama Poseidoniksi ristitty ydintorpedo saadaan käyttöön aikaisintaan vasta kahdeksan vuoden päästä, amerikkalaisiin tiedusteluarvioihin viittaava CNBC uutisoi.

Venäjän kerrotaan testanneen asetta viimeksi marraskuussa. Kyseessä oli tiettävästi aseen yhdestoista testi. Amerikkalaistiedustelun mukaan torpedon ydinreaktoria ei kuitenkaan ole vielä saatu testattua onnistuneesti. Voimanlähde on olennainen aseen toiminta-ajatuksen vuoksi.

Presidentti Putin kertoi helmikuussa, että ensimmäinen Poseidonia kuljettava sukellusvene otettaisiin käyttöön jo keväällä 2019. Venäjän valtiollinen media on taas ilmoittanut Venäjän laivaston saavan ainakin 30 Poseidon-torpedoa. Amerikkalaistiedot vaikuttaisivat kuitenkin kumoavan käsitykset siitä, että aseita toimitettaisiin Venäjän asevoimille jo näin pian.

”Maailmanlopun ydinaseeksikin” kutsuttu Poseidon on yksi kuudesta ihmeaseesta, jotka Vladimir Putin esitteli viime vuonna Venäjän kansakunnan tilaa käsittelevässä maratonpuheessaan.

Poseidonia epäiltiin ensin puhtaaksi propagandaksi. Ydinkäyttöinen torpedo tuli suuren yleisön tietoisuuteen ensi kertaa marraskuussa 2015.  presidentti Putinin ja venäläiskenraalien kokouksesta kuvatulla uutisvideolla. Televisiolähetyksessä vilahti tekninen asiakirja, jossa aiemmin tuntematon vedenalainen ydinase kuvattiin. Asetta kutsuttiin paperissa nimellä ”monikäyttöinen merijärjestelmä Status 6”. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä.

Poseidonin ajatuksena on soluttaa valtava ydinkärki itsenäisesti vihollisen rannikolle ja aiheuttaa räjähdyksellä radioaktiivinen tsunami. Mahdollisesti jopa 70 solmun nopeuksiin yltävän ja syvälle sukeltavan jättiläistorpedon havaitseminen ja torjuminen olisi erittäin hankalaa.

LUE MYÖS:

Venäjän ydinohjus floppasi: Lentää vain 35 kilometriä

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)