Verkkouutiset

Venäjän GPS-häirintää Suomessa jo viime vuonna? Näin Norja kertoi

Mahdolliset aiemmat häirintätapaukset ovat olleet Suomessa esillä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Naton Trident Juncture -sotaharjoituksen aikana lokakuussa ja marraskuussa koettu GPS-häirintä saattaa olla noin vuoden sisällä toinen tapaus, jossa Venäjän elektronisen sodankäynnin laitteet vaikuttavat Suomenkin alueella. Verkkouutisten tietojen mukaan on perusteltua olettaa, että Venäjän häirintää on ulottunut Suomen alueelle ainakin syyskuussa 2017. Häirintää koettiin Pohjoisessa Norjassa Suomen rajan lähellä myös tämän vuoden maaliskuussa. Verkkouutisten tiedon mukaan nämä mahdolliset toiset häirintätapaukset ovat olleet tällä viikolla esillä, kun tuoretta tapausta on käsitelty.

Norjan viranomaiset syyttävät Venäjää Naton harjoituksen aikana pohjoisessa Suomessa ja Norjassa koetusta häirinnästä. Ulkoministeriö vahvisti torstaina, että Suomi jakaa norjalaisten käsityksen. Asiaa käsitellään Venäjän kanssa diplomaattiteitse.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) on rinnastanut tapauksen ilmatilaloukkaukseen. Hänen mukaansa kyseessä on ensimmäinen kerta, kun häirintää tapahtuu ainakaan kaikkien tieten ja näin laajasti. Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) totesi torstaina Verkkouutisille, että Suomen on pakko reagoida asiaan voimakkaasti. Hänen mukaansa mahdollisia ratkaisuja ovat diplomaattisen protestin esittäminen ja Venäjän suurlähettilään kutsuminen ulkoministeriöön.

Verkkouutiset kysyi ulkoministeriöltä mahdollisista aiemmista häirintätapauksista ja niiden ulottumisesta Suomeen. Ulkoministeriön turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikön osastopäällikkö Sari Rautio ei ota kantaa aikaisempiin tapauksiin. Hänen mukaansa ministeriö toimii nyt Naton harjoituksen aikana koetun häirinnän tiimoilta.

– Tässä tapauksessa ei ole käsitelty menneisyyttä, hän vastaa.

Venäjä on toistaiseksi kiistänyt, että sillä on mitään tietoa häirinnästä. Venäjän mediassa Suomea on arvosteltu siitä, että se esittää syytöksiä ilman todisteita ja ennen tutkintaa.

Zapad-suurharjoituksen laaja häirintä

SAS- ja Widerøe -lentoyhtiöiden koneet kokivat noin kilometrin korkeudessa alkanutta GPS-signaalien häirintää viikon ajan Venäjän Zapad-sotaharjoituksen aikana syyskuussa 2017. Norjan viranomaiset mittasivat häirintää muun muassa Kirkkoniemessä. Kirkkoniemen lentokenttä sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Suomen rajasta.

Zapadin aikainen häirintä oli laajamittaista. Norjan lentokentistä vastaavan valtionyhtiö Avinorin mukaan häirintä ulottui lännessä aina Alattioon asti (Kirkkoniemen ja Alattion lentokentät kartalla alla). Alattio sijaitsee Lapin länsipuolella.

Lentokentät kartalla. Syksyn 2017 häirintä ulottui itärajan Kirkkoniemestä länteen aina Alattioon asti. Google Maps

– Tiedustelu voi vahvistaa, että olemme havainneet elektronista häirintää Venäjältä Zapad 2017 -harjoituksen yhteydessä ja ilmoittaneet siitä Norjan viranomaisille, Norjan tiedustelun viestintäjohtaja Kim Gulbrandsen totesi Norjan yleisradiolle viime vuonna.

Hänen mukaansa kyse vaikuttaa olleen pikemminkin harjoituksessa käytetyn häirinnän vaikuttamisesta Venäjän rajan toisella puolella kuin tahallisesta härinnästä.

Kun otetaan huomioon häirinnän vahvistettu lähde Venäjällä sekä vaikutusalueen ulottuminen Suomen Lapin länsipuolella sijaitsevaan Alattioon asti noin 250 kilometriä länteen Venäjän rajalta, voidaan olettaa, että häirintä vaikutti suurella todennäköisyydellä tuolloin Suomenkin alueella.

Sivuvaikutus

Norjan puolustusministeri Frank Bakke-Jensen totesi viime vuoden joulukuussa Barents Observerille, ettei tämän mittakaavan häirintää oltu nähty koskaan aikaisemmin. Ministeri ei ollut kuitenkaan asiasta yllättynyt.

– Tämä on konkreettinen esimerkki. Kyseessä oli suuren naapurin suuri harjoitus ja se vaikutti siviilitoimintaan kuten ilmaliikenteeseen ja kalastukseen, Bakke Jensen kommentoi.

Norjan sotilastiedustelun päällikkö Morten Haga Lunden mukaan Zapadin aikana tapahtunut häirintä oli mitä todennäköisimmin suunnattu Venäjän omia joukkoja vastaan.

– Sivuvaikutuksena se vaikutti kuitenkin Widerøen liikenteeseen ja mannertenvälisiin lentoihin. Venäjän olisi pitänyt tiedostaa tämä, Haga Lunde sanoi Aftenpostenille.

Paikallislentoyhtiö Widerøe lentää 11 kentälle. Pidempiä lentoja hoitavat SAS lentää Alattioon ja Kirkkoniemeen.

Maaliskuun tapaus

Pohjoisen Norjan Finnmarkin alueella koettiin tämän vuoden maaliskuussa jälleen tapauksia, joissa lentokoneet menettivät GPS-signaalinsa Venäjän häirinnän takia. Esimerkiksi Kirkkoniemestä Tromssaan ja Tromssasta Vesisaareen matkalla olleiden matkustajakoneiden on vahvistettu kokeneen GPS-häirintää maaliskuun puolivälissä.

Norjan viranomaisten mukaan häirintää tapahtui Venäjän joukkojen Petsamossa järjestämien harjoitusten aikana. Maaliskuun häirinnän aikana ongelmia raportoitiin lähinnä itäisestä Finnmarkista eikä toiminta vaikuta julkisuudessa olevien tietojen perusteella olleen yhtä laajaa kuin Zapadin aikana tai nyt Naton harjoitusten kohdalla.

Norjan viranomaiset ottivat asian maaliskuussa esiin Venäjän viranomaisten kanssa.

– Olemme pyytäneet, että Venäjä ryhtyy toimiin, ettei sen harjoitustoiminnalla olisi kielteisiä vaikutuksia Norjan alueella, Norjan ulkoministeriön tiedotuspäällikkö Frode Overland Andersen sanoi huhtikuussa Aldrimerille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)