Verkkouutiset

Venäjälle maailman voimakkain jäänmurtaja

Ural on yksi kolmesta voimakkaimmasta ja suurimmasta jäänmurtajasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjä julkisti ydinvoimalla toimivan jäänmurtajan, joka on osa maan kunnianhimoista ohjelmaa. Sen tarkoituksena on uudistaa ja laajentaa Venäjän laivastoa ja aluksia, jotta arktisen alueen kaupallinen potentiaalia saadaan hyödynnettyä, uutisoi The Guardian.

Jäänmurtaja nimitettiin Pietarin satamassa Uraliksi, josta se aloitti matkansa kohti määränpäätään. Aluksella on 75 hengen miehistö ja se kykenee murtamaan kolmen metrin paksuista jäätä.

Ural on osa kolmen laivan suunnitelmaa. Kun kaikki kolme ovat valmiita, ne tulevat olemaan suurimmat ja voimakkaimmat jäänmurtajat maailmassa.

Venäjä rakentaa uutta infrastruktuuria ja peruskorjaa satamiaan. Lämpimämpien ilmastojaksojen vallitessa se valmistautuu näin pohjoisen meritien vilkkaampaan liikenteeseen. Maa kaavailee, että pohjoinen meritie olisi tulevaisuudessa merikelpoinen ympärivuotisesti.

Ural annetaan valtion omistaman ydinvoimalayhtiön, Rosatomin, omistukseen vuonna 2022. Tuolloin kaksi muuta ydinvoimalla toimivaa jäänmurtajaa, Arktika ja Sibr, valmistuvat käyttöön.

– Ural ja sen siskot ovat keskeisiä tekijöitä strategisessa projektissamme, joka keskittyy pohjoisen meritien avaamiseksi ympärivuotiselle meriliikenteelle, Rosatomin toimitusjohtaja Alexey Likhachev sanoo.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on todennut, että Venäjän arkitisessa laivastossa toimisi vuoteen 2035 mennessä 13 raskasta jäänmurtajaa, joista yhdeksän toimisi ydinvoimalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)