Verkkouutiset

Venäjällä väläytetään uutta virkaa Vladimir Putinille

Presidentti voisi Kremlin sisäpiiriläisen mukaan siirtyä toisiin tehtäviin 2024.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän valtion omistaman massiivisen Rosteh-korporaation johtaja Sergei Tshemezov pohtii venäläisen RBC:n haastattelussa presidentti Vladimir Putinin jatkoa Venäjän johdossa. Vaikutusvaltaisen Kremlin sisäpiiriläisen Tshemezovin mielestä presidentti voisi siirtyä johonkin toiseen tehtävään nykyisen kautensa jälkeen.

Venäjää presidenttinä tai pääministerinä vuodesta 2000 hallinnut Putin valittiin jälleen toiselle perättäiselle presidenttikaudelle viime vuonna. Seuraavat vaalit olisi määrä järjestää vuonna 2024, mutta Putin ei voisi enää asettua ehdolle Venäjän nykyisen perustuslain nojalla. Presidentti totesi jo viime vuonna vaalivoittonsa jälkeen, ettei hän suunnittele perustuslakiuudistuksia. Putin on myös kiistänyt pyrkivänsä presidentiksi vuonna 2030, mikäli laki pysyy voimassa ja hän joutuu jättämään vuoden 2024 vaalit välistä. Venäjän parlamentin puhemies Vjatseslav Volodin on kuitenkin nostanut varovasti esiin perutuslain muuttamisen.

– Inhimillisesti ajatellen tämä on hänelle tietenkin vaikeaa. Ja hän varmasti väistyisi ilolla. Perustuslain valossa hän ei voi johtaa maata muutenkaan – hän voi ehkä ottaa jonkin toisen tehtävän, Sergei Tshemezov toteaa RBC:lle.

Tshemezov sanoo olevansa avoin myös Venäjän perustuslain muuttamiselle. Kun häneltä kysytään, mitä muutoksia lakiin tarkalleen voitaisiin tehdä, on vastaus kuitenkin jyrkkä.

– En sanonut, että sitä pitää muuttaa. Kysy Volodinilta, mitä hän tarkoitti.

Venäjän presidentin jatkosuunnitelmat ovat suuri spekulaation aihe. Muun muassa Moskovan kansainvälisten suhteiden instituutin politiikan tutkija Valeri Solovei on nostanut esiin ajatuksen järjestelystä, jossa Venäjän valtakunnanneuvosto nostettaisiin presidentin yläpuolelle ja Putinista tehtäisiin sen johtaja. Valeri Solovein mukaan presidentin virka säilyisi, mutta valtaoikeuksia rajoitettaisiin merkittävästi.

Toinen Venäjän tuntijoiden parissa tämän vuoden aikana esiin noussut ajatus on Venäjän ja Valko-Venäjän lähentyminen entisestään ja Vladimir Putinin nostaminen maiden vuonna 1999 muodostaman valtioliiton johtoon. Molemmilla mailla olisi siis presidenttinsä, mutta valtioliittoa johtaisi Putin.

KGB yhdistää

Sergei Tshemezovia on kutsuttu niin sanotun ”Politbyroo 2.0”-ryhmän jäseneksi. Termi tuli tunnetuksi venäläisen konsulttiyhtiön vuonna 2016 julkaistussa raportissa. Sillä viitataan tapaan, jolla Venäjää hallitsee epämuodollinen Kremlin sisäpiiri. Siihen kuuluu niin liikemiehiä kuin politiikan vaikuttajia.

Tshemezov tyrmää haastattelussa Politbyroo 2.0 -väitteet.

– Tunnen monia näistä ihmisistä, mutta emme me järjestä mitään erityisiä kokouksia, hän sanoo.

Sergei Tshemezovilla ja Vladimir Putinilla on pitkä yhteinen historia. Miehet palvelivat yhdessä KGB:ssä Itä-Saksassa, asuivat viereisissä asunnoissa ja jakoivat jopa auton. Tshemezov työskenteli 1990-luvun puolivälissä Vladimir Putinin alaisuudessa Venäjän presidentti Boris Jeltsinin hallinnon ulkomaisista kauppasuhteista vastaavan osaston johdossa. Putin vastasi tuolloin ensin Venäjän valtion ulkomaisista omistuksista ja siirtyi sitten Jeltsinin hallinnon apulaisjohtajaksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)