X
SULJE MAINOS
Kurskin muistomerkki. www.mil.ru

Venäjällä väitetään taas Kurskin törmänneen Nato-maan sukellusveneeseen

Salaliittoteoriana pidetyt väitteet on nostettu näkyvästi esiin valtiollisessa mediassa.

Venäjällä levitetään jälleen vuosien saatossa useaan kertaan perättömäksi salaliittoteoriaksi todettua väitettä, jonka mukaan ohjussukellusvene Kurskin tragedian takana olisi ollut törmäys amerikkalaiseen tai brittiläiseen sukellusveneeseen.

Asiasta ovat uutisoineet tänään Venäjän valtion media Sputnik ja uutistoimisto Ria Novosti.

Jutuissa viitataan Venäjän Pohjoisen laivaston komentajana vuosina 1999-2001 toimineen amiraali Vjatseslav Popovin kommentteihin. Popov kertoo nyt muun muassa, että kyseinen Nato-maan sukellusvene vaurioitui törmäyksessä.

– Se odotti hetken aikaa pohjalla, palautti kykynsä liikkua ja palasi tukikohtaansa, Popov sanoo.

Hän väittää jopa tietävänsä ”90 prosentin varmuudella”, mistä sukellusveneestä tarkalleen oli kyse. Popovin mukaan venäläinen sukellusveneentorjuntakone myös havaitsi paikalta poistuneen länsimaisen sukellusveneen. Toisaalta Popov kuitenkin toteaa, ettei hän voi julkaista mitään todisteita väitteidensä tueksi.

Kursk upposi vuonna 2000 Pohjoisen laivaston harjoituksissa Barentsinmerellä. Onnettomuuden on kerrottu johtuneen viallisen harjoitustorpedon räjähdyksestä. Kaikki 118 miehistön jäsentä saivat surmansa.

Myöhemmin julki tulleiden tietojen perusteella peräti 23 miehistön jäsentä selvisi räjähdyksestä. On kuitenkin epäselvää, kauanko eloonjääneet pystyivät sinnittelemään aluksessa.

Venäjän johdon haparoiva ja salaileva reaktio tapaukseen ja kieltäytyminen ulkomaisesta avusta nostatti aikanaan valtavaa porua Venäjällä ja oli poliittisesti vaikea paikka juuri valtaan nousseelle presidentti Vladimir Putinille. Norjalainen sukeltajaryhmä päästettiin lopulta sukellusveneelle viikon kestäneiden epäonnistuneiden venäläisten pelastusyritysten jälkeen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt